Retkeilyä

Vuosi 2012

Viikko 04

Viikolla ei ehtinyt mihinkään, töiden jälkeen valo oli kadonnut. Lauantaina kuitenkin Porkkalan niemelle. Aivan mahtava aamu, hieman myöhästyin auringonnoususta, mutta aamuvarhaisesta paikalla kuitenkin. Taivas hehkui pakkasaamuna punaista ja lumen ja jään ansiosta kaikki muuten oli sinistä. Maisemia lähdin katsomaan ja kuvia lisäilin sivuille. Lintujakin löytyi, mutta hiljaista oli, mutta mustarastas, isokoskelo, kyhmyjoutsenia, sinitiaisia, talitiaisia, käpytikka, teeri ja harmaahaikara!

Meri ei ole vieläkään jäässä. Ulappa täysin auki ja sisälahdissa ohut jää riite. Pilkkijöitä näkyi harvakseltaan sisälahdilla ja nekin aivan rannan tuntumassa. Lunta mantereen puolella vähänlaisesti. Toki 5 km sisämaahan ja lunta on reilusti, sekin tuli vasta tämän vuoden puolella.

Sunnuntaina edelleen upeassa kelissä Inkoossa, pakkasta 12 astetta ja meri auki ja kova pohjoistuuli. Linturintamalla oli hieman hiljaista; harmaahaikara, palokärki ja tiaiset. Ei yhtään kyhmyjoutsenta. Harmaahaikara lienee sama joka liihottelee Porkkalassakin, muuttanee varmaan kohta lämpimään. Merenrannan kivet ovat saaneet melkoista kuorrutusta pakkasella.

Viikko 02

Töitä, töitä, töitä, sunnuntaina Inkooseen. Meri ei ole vieläkään jäässä vaikka aamulla oli 6 astetta pakkasta. Tietysti pilvistä Inkoossa ja Salosta länteen aurinkoista. Lähdin ulkoilemaan ja kuvaamaan merta. Hieman oli rannoilla valkoista ja joitakin kaisloja oli hieman jääkukilla. Linnuista tuli nähtyä käpytikka, sinisorsa ja telkkä.

Viikko 01

Utajärvellä kotkakojussa. Lunta, kovaa tuulta, kovaa tuiskua. Myrskyt vain jatkuvat. Haaskalle ei tänään tiistaina tullut kotkia lainkaan. Korppeja, harakoita, töyhtötiainen, talitiainen ja kotkan ääntely. Hiljainen päivä ja lyhyt. Valoisaa aikaa 4 tuntia.

Mikä ihme saa heräämään lomalla ennen kello kuutta ja lähtemään sysipimeään metsään? Ajat majapaikasta pääteitä, sitten toistakymmentä kilometriä metsäautotietä ja loppumatkan vedät ahkiota kuvauskamoineen umpihangessa. Onkohan tämä ihan tervettä? Hiljaista ja pimeää. Kamat asemiin ja odottamaan. Keskiviikkona saatiin sentään kotka paikalle kymmenen hujakoilla. Tuijotteli aukean toisella puolella olevien kuusien latvuksista kojulle. Uskaltaisiko tulla syömään rusakkoa? Harakat ja korpit ovat jo aterialla. Lopulta nälkä voitti ja kotka tuli suoraan rusakolle. Isoja kimpaleita valahti kotkan sisuksiin. Puolen tunnin syönnin jälkeen otti siivet alleen ja lähti kohti itää. Ei tullut enää. Harakat, korpit ja talitiaiset loppupäivän seurana. Sää oli jälleen varsin tuulinen ja tuiskuinen.

Torstaina loppui sitten rusakko. Aamulla kotka saapui keloon jo klo 9, tiiraili aikansa rusakkoa, päätti kuitenkin lentää vielä aukean toisenpuolen kuusikkoon odottelemaan valoisempaa aikaa. Korpit miehittivät kelon kotkan lähdettyä. Tunti meni ilman minkäänlaista actionia. Kymmeneltä harakat ja talitiaiset uskaltautuivat haaskalle ja hieman sen jälkeen korpitkin. Kotka tuli rusakolle vasta hieman ennen kahtatoista. Viipyi sitten sen parissa tunnin. Yritti monesti lähteä lounaalle parempaan seuraan rusakko mukanaan, mutta onneksi tuli sidottua se rautalangalla kunnolla. Se teki rusakosta aikalailla selvää ja lähti itään. Hetken päästä korpit olivat levittäneet rusakkoa laajemmaltikin ja oli korppien juhlahetki. Yhden jälkeen paikalle pamahti uusi kotka sekä hieman sen jälkeen merikotka. Maakotka tyytyi tähystelemään männyn latvassa ja häipyi omille teilleen puolen tunnin jälkeen. Merikotka taasen tuli aterialle, mutta meni mäen taakse syömään rusakon riippeitä, joten eipä siitä kummoisia kuvia saanut. Sää oli taas varsin tuulinen ja nyt satoi välillä sankasti luntakin. No, olosuhteet antavat kuville pientä maustetta. Muita metsäautotieltä havaittuja lajeja olivat mm. hiiripöllö ja pyy. Runsaasti oli myös hirvien jälkiä sekä yhdet yksittäiset ketun jäljet.

Vuosi 2011 loppui ilman mitään mainittavampaa kuvattavaa. Sataa, sataa, sataa...pimeää, ei valoja, sataa...Varsinainen loppuvuosi, vetisin kautta aikojen. Nurmijärven Myllykoskella toki tuli käytyä sekä Nuuksiossakin, mutta niin harmaata.

Viikko 46

Talvi lähestyy. Aurinko paistaa todella alhaalta luoden pitkät varjot. Näin rannikolla päivät vain ovat useimmiten pilvisiä. Sunnuntaiaamu kuitenkin valkeni aurinkoisena ja pienen pakkasen vallitessa. Inkooseen merenrannalle. Ammuskelua kuului Upinniemen varuskunnan suunnalta, lisäksi joitakin metsästäjiäkin kuului olevan liikkeellä. Eläimet loistivat poissaolollaan. Käpytikka, palokärki, jokin metsäkana, kyhmyjoutsenia ja tiaisia. Siinäpä se päääsiassa oli parin kolmen tunnin vaeltelun tulos. Kuvaamaan pääsi vain kyhmyjoutsenia ja maisemia. Pari makroa tuli otettua huurteisista jäkälistä sekä sammalista. Toivotaan, että pakkassäät jatkuisivat rannikollakin.

Viikko 45 

Työmatkalla Sambiassa. Lento sunnuntaina Helsinki Amsterdam Nairobi ja Kongon Lubumbashin kautta Sambian Ndolaan. Lubumbashissa kaikki on edelleen täyttä kaaosta. Ihmisiä kohdellaan kuin karjaa, turvatarkastus kentällä ulkona, sekin hyvin ylimalkaista, matkalukut pitää tunnistaa, sählinkiä jne. Onneksi ei tarvinnut poistua koneesta Lubumbashissa. Lento jatkoi Ndolaan. Rajalla viisumin osto, sormenjälkien tarkistus, kasvojen valokuvaus, matkalaukun tarkistus ja hirvittävää jonotusta. No, läpi päästiin. Auton kuljettajineen pitäisi olla paikalla, kunpa tuntisin paikallisen Jacksonin. Olin tavannut hänet aikaisemmilla matkoillani, mutta tunnenko mustan uudelleen, ne kun muituttavat kaikki toisiaan. Löytyi kuski. Ndolasta Kitween ja edelleen Solweziin kaivosalueelle.

Luonto oli puhjennut upeasti kukkaan olihan sadekausi alkanut. Puut olivat punaisia ja sinisiä, kukat kukkivat savannilla, kaikki vihersi. Hienoa. Maanantai ilta olikin sitten kovaa myrskyä; vettä tuli taivaan täydeltä, salamoi ja tuuli kovaa. Tätäkö tämä on koko viikon? Aamu valkeni kuitenkin hyvin aurinkoisena ja lämpöisenä, +25 C. Ah, kyllä kelpaa. Tiistaipäivä meni aivan upeassa säässä, hikeä pukkasi aina välillä, mutta ei haitannut. Iltapäivällä paluu Kitween ja majoittuminen Townhouseen. Heikkotasoinen majatalo, ruoka on kehnoa ja internet yhteydet olemattomat, suihkusta tuli vettä juuri ja juuri. Illalla syömään paikallisten kanssa Africaanziin (paikan nimi oli ennen Arabian Nights). Fantastinen paikka, sanoisin, että keittiö on yksi maailman parhaista vaikka sijaitseekin ei-missään. Loistava ruoka!

Työasioita taas keskiviikkopäivä, aurinkoista ja lämmintä.Majoittuminen seuraavaksi yöksi Mukwa Lodgeen. Selkeästi parempitasoinen kuin Townhouse. Yllätykseksi tapasin heti sisäänkirjautuessa ruotsalaisen naisen, joka oli töissä siellä (lieni omistaja) ja ollut Sambiassa jo 28 vuotta ja viihtynyt hyvin. Majapaikka oli hyvä, huone ok, hieman hämärä, mutta internet yhteydet toimivat ja ruoka oli hyvää, intialainen keittiö ja maustettu eurooppalaiselle sopivasti tulista, mutta ei liian kuumaa.

Torstaina alkoi matka Etelä-Afrikan tasavaltaan. Ndolaan ja lentokentälle pääsi hyvin. Lentokentän check-innissä alkoivat vaikeudet. Paikka kuuluu keltakuumealueeseen ja vaaditaan rokotustodistus, jotta pääsee jatkamaan matkaa. Oma todistukseni oli jäänyt kotiin, joten soittamaan työpaikalle, jotta käyvät faksaamaan minulle kopiota todistuksesta ja soitto myös vaimolle, että faksaa kopion todistuksesta. Todistus ei ehtinyt ajoissa kentälle, joten se kone meni ja tuli missattua se lento. Vähän sen jälkeen kentän faksiin alkoi tulla kopiota rokotuksistani. Milloin lähtee seuraava lento 3,5 tunnin kuluttua. Piti ostaa uudet lentoliput. Uudestaan tsekkaamaan sisään. Ongelmia jälleen rokotustodistuksen kanssa, selityksiä ja selityksiä; näitä todistuksiahan voi kuka tahansa faksailla tänne, tämä ei käy....Edelliset lentokenttävirkailijat eivät ottaneet enää mitään kantaa ongelmaan: it is not our problem.

Poistuin jonosta ja yritin vähän ajan päästä uudelleen. Nyt alkoi jo kelpaamaan, mutta pitkin hampain iso herra virkailija tsekkasi minut sisään, mutta matkakumppani aito todistus ei kelvannutkaan enää! Siinä sitä taas oltiin, jumissa! Eräs virkailijoista kuiskutteli, että hänellä on ystävä, joka väsää todistuksen kädenkäänteessä tuossa nurkan takana. No, käytiin nurkan takana, mutta kuka uskoo enää mitään kun olemme jo kahteen otteeseen tuskailleet todistusten kanssa. Eipä otettu kaveriapua. Check-in oli jo tyhjä kaikista ihmisistä, minäkin kävin jo tarkituttamassa missä koneeseen lastaus on menossa. Palasin vielä katsomaan miten kaverin tsekkaus jatkuu; ei muita ihmisiä enää paikalla, aito paperi alkoi kelpaamaan, mutta se maksoi 50 taalaa lentokenttäveroa, että pääsi koneeseen. Vielä ennen koneeseen pääsyä sormenjälkien tarkistus ja sitten ulos. Varsinainen sekoilupaikka Ndolan lentokenttä nykyisin. Täytyy harkita tarkkaan lähteekö enää uudestaan.

Viikko 44

Nuuksiossa. Syksyinen keli; hämärää, sumua, pilvinen taivas, valo vähissä. Pyyt vihelteli kuusimetsässä. Arkoja olivat enkä oikein päässyt lähelle. Joitakin kuvia sain kun istuivat kuusen oksilla, mutta ei niistä mitään julkaisukelpoista saanut. Tunnin niitten kanssa ähräsin, ei tullut piilokojua matkaan, joten kunnon kuvat jäi ottamatta. Koskipaikoilla pyöri useampiakin koskikaroja. Taisivat oikein nautiskella pienten koskien kuohuista. Talitiaisia, sinitiaisia ja runsaasti puukiipijöitä! Pitää tulla uudelleen Nuuksion metsiin piilokoju mukana ja kunnon lintukuvauskalusto. Nyt oli matkassa vain 70-200 mm:nen ja 2x konvertteri, koska olin vain ajatellut tekeväni pienen kävelylenkin luonnonpuistossa.

Viikko 42

Brasiliassa työmatkalla. Lento Amsterdamista Sao Paoloon kesti 11 tuntia. Huh, se kesti ja kesti, päivälentona varsin pitkä lento. Myöhässä laskeuduttiin SaoPaoloon ja myöhästyin jatkolennosta Belo Horizonteen. Jonotusta eri tiskeillä, jotta mahtuisi seuraavalle lennolle, mutta ei onnistunut. Pitkä matka takana eikä vielä perillä, kello läheni puoltayötä eikä lentoa eteenpäin. Löytyykö paikkaa seuraavan päivän lennolle? Tiukkaa on GOL:lla on 2 paikkaa vielä seuraavan aamun lennolle. Kiinni veti ostan yhden. Lentolippu on, mutta jossakin pitäisi yöpyä. Löytyykö hotellihuonetta? Löytyihän se neljän tähden Hotelli Monacosta. Kuljetus kentältä hotelille sujui hyvin, hotelli vain sijaitsi hieman arveluttavalla alueella Sao Paolon sivukujilla. No, yö kun yö, pakko nukkua. Yöllä suihkuun ja nukkumaan ja aamulla ajoissa ylös.

Aamulla kylppäriin. Lattialla lillui vielä aamulla yön suihkuvedet! Varsinainen four star -hotelli; meluisa, epäsiisti jne. Onneksi aamiainen oli hyvä ja kuljetus lentokentälle toimi. Lento Belo Horizonteen lähti, mutta ei siltä portilta miltä piti vaan naapurista ja siinä taulussa luki Salvador! Kuulutukset oli vain portugaliksi, joten tarkkana sai olla.

Pääsihän sitä lopulta Beloon ja siitä linja-autoon ja kohti Ouro Pretoa. Kolmen tunnin kyydin jälkeen saavuin Ouro Pretoon. Aivan mahtavan upea kaupunki: vanha ja tulvillaan historiaa, kirkkoja ja kaivoksia.

Ouro Preto, musta kulta, sijaitsee noin 500 km pohjoiseen Rio de Janeirosta ja on perustettu 1600 luvun lopulla. Ouro Preto oli Minas Gerais osavaltion pääkaupunkina pitkään ennen Belo Horizontea. 1700 luvun alussa alueelta löytyi kultaa ja alkoi ennennäkemätön kultaryntäys Ouro Pretoon. Rikkauksien perässä oli alkuun lähinnä siirtomaavallan aikaiset sotilaat, mutta myöhemmin joukkoon liittyivät kaikki kynnelle kykenevät. Kaivoksissa käytettiin tietysti orjatyövoimaa tuohon aikaan.

Nimensä kaupunki sai todellakin kullan mukaan, musta kulta, Ouro Preto. Kulta oli mustien hiukkasten peittämänä ja näytti varsin vaatimattomalta ennen puhdistusta. Kultaryntäyksen yhteydessä paikalle tuli myös kirkko ja hieman myöhemmin taiteilijat jne. Kirkkojen alttareiden koristeluun on käytetty runsaasti kultaa. Erään kirkon koristeluun oli käytetty 400 kg kultaa ja kirkko oli kieltämättä upea sisältä. Vahinko, että valokuvaus oli kielletty. 

Ouro Preto on UNESCOn maailmanperintökohde barokkiarkitehtuurinsa ansiosta. Kirkot sanomattoman kauniita, isot hallintorakennukset upeita, tavalliset talot korkeita rinteisiin rakennettuja ym. ym. Toisaalta kaikki oli vähän "keskeneräistä" eli rahaa ei ollut ylenpalttisesti rakennusten kunnostukseen.

Kaupunki oli hieno paikka käydä, tuskin olisi tullut käytyä turistina sen verran hankalan matkan takana. Alueen ympäristössä on runsaasti edelleen kaivoksia, joista louhitaan rautaa ja kultaa. 

Viikko 38

Pidennetty viikonloppu Viiksimossa karhujen parissa. Syksy on parhaimmillaan puiden lehdet ovat muuttuneet keltaisiksi ja punaistakin on pihlajoissa. Muuten ruskan värit jäänevät laimeiksi. Maaruska on kuitenkin hyvä; kelta- ja punalehtisiä varpuja näkyy runsaasti. 

Viiksimossa on edelleen säpinää. Karhuja on paikalla ja susiakin on nähty kuten ahmojakin. Susi ja ahma karttoivat minua jälleen. Ulkolaisia kuvaajia oli myös paikalla mm. Andy Rouse. Mesikämmenet ovat tankanneet kovasti kesän ja syksyn aikana ja ovat todella hyvässä lihassa ja rasvassa. Turkitkin kiiltelivät pörröisinä. Kevään pennut olivat myös kasvaneet huomattavasti. Niiden luonteenpiirteet olivat säilyneet sitten kesän visiitin; rohkea, ujo ja arka sekä yksi siltä väliltä.

Karhut välttelivät selkeästi yhteenottoja ja väistivät toisiaan ajoissa ilman tappeluita. Jos haavoitut nyt, selviätkö talvesta hengissä? Karhujen pitkä talviloma alkanee ihan näinä viikkoina. Ne heräilevät sitten vuoden 2012 huhtikuulla. Tammikuussa syntyvät sitten uudet pennut, jotka kömpivät ulkoilmaan emonsa johdolla keväällä.

Viikko 37

Mahtavaa myrskykeliä arkipäivät, jolloin työ pidätteli retkeilemästä. Lauantaina Porkkalassa ja Inkoossa. Kertakaikkisen upea ilma aamusta alkaen. Puolipilvistä ja aurinkoa. Paljon lintuja sänkipelloilla ja ruovikoissa: valkoposki-, kanadan- ja merihanhia, kurkia, sepelkyyhkyjä, taigauunilintuja, kaikkia satoja yksilöitä tai sanoisinko tuhansia. Aamulla linnut olivat hyvin aktiivisia ja tankkailivat jatkoyhteyksiään varten. Petolintujakin näkyi taivaalla runsaasti: arosuo-, varpus-, mehiläis- ja kanahaukka ym. Varsinainen lauantai.

Sunnuntaina olikin sitten toisenlaista. Hirmuinen sumu varhaisesta aamusta. Sumun keskeltä sain valokuvattua tienlaidassa empineen hirven. Hirven soidin on alkamassa, katsotaan saisiko niitä kuvattua enemmänkin. No, tienlaidassa ollut yksilö erottui juuri ja juuri, todellinen vaaranpaikka liikenteessä mikäli olisi lähtenyt tienylitykseen! Hanhia löytyi pelloilta, samoin kurkia ja jokunen harmaahaikara, mutta ei läheskään niin runsaasti kuin lauantaina. Sumun keskeltä kuuli myös lentävien parvien äänet kun lähtivät meren yli etelään.

Viikko 36

Lintuparvet vain kasvavat. Sepelkyyhkyparvet ovat nyt olleet pienempiä kuin viimeviikolla. Merihanhi-, valkoposkihanhi- ja kurkiparvia lentää jatkuvasti kohti etelää. Hyönteissyöjiä kerääntyy enemmän ja enemmän Hankoniemelle. Kosteikkojen äärestä löytyy runsaasti korentoja ja muita itikoita ravinnoksi.

Kyytöt pitävät rantaniityt upeassa kunnossa. Ruoho ei enää rehota rannoilla. Pikkulintuja ja kahlaajia on niittyjen ääressä. Maisemakin on selkeästi paremmassa kunnossa lehmien ansiosta.

Sunnuntaina tein saman kierroksen maastossa kuin lauantainakin, mutta lähdin liikkeelle jo ennen auringonnousua. Onnistuin piiloutumaan peuroilta ja niinpä ne tulivat suoraan kohti ruokaillessaan sänkipellolla sadonkorjuun tähteiden parissa. Valo oli hienoa: matalalta lämmintä oranssia auringonpaistetta, pitkiä varjoja. Valkohäntäkauris emo oli paikalla kahden vasansa kanssa ja tuli melko lähelle maatessani ojansyrjällä. Isoja parvia kanadanhanhia, valkoposkihanhia, merihanhia ja sepelkyyhkyjä oli myöskin keräämässä voimiaan viimeiselle pitkälle etapilleen. Näkyipä ruskosuohaukkakin, mutta eipä tullut kuvattavaksi.

Viikko 35

Kopparnäsissä ja Porkkalassa. Lintujen syysmuutto on täydessä käynnissä. Kanadanhanhia, valkoposkihanhia, merihanhia, kurkia, sepelkyyhkyjä ja useita eri pikkulintulajeja kerääntynyt jo etelärannikolle ruokailemaan ja keräämään voimia Suomenlahden ylitykseen. Marjat ovat kypsyneet pihlajissa ja räkätit ja mustarastaat täyttävät kupujaan.

Syksyn viimeisiä kasveja on kukassa edelleen. Rantakukka, kurjenkello, kissankello ja erinäiset villiruusut täydessä kukassa. Punaiset ruusunmarjatkin antamassa väriä ja kohta puiden lehdetkin punertuvat.

Viikot 31 - 34 

Elokuussa lämpimät helteiset kelit jatkuivat. Kuvaaminen on taas pikkuhiljaa käynnistynyt. Retkikohteina on ollut lähinnä merenrannat, koska vilvoittavaa merituulta on riittävästi. Porkkalaa, Kopparnäsiä ja tulipa ihan kuun lopussa käytyä Ohtakarillakin. Kotipihassakin kukat ovat loistaneet, joista tuli otettua muutamia makroja.

Porkkalassa parasta antia on ollut valkohäntäkauriit, jotka kovassa tuulessa eivät kuule lähestymistä ja tuulen alta pääsee lähelle. Kyy- ja rantakäärmeitäkin on tullut nähtyä riittävästi rantakallioilla. Liukkaasti liikkuivat lämpimässä.

Suomenojan lintualtaallekin eksyin kuukauden loppupuolella todetakseni, että naurulokit olivat jo lähteneet kohti etelää. Lapasorsia, nokikanoja, liejukanoja, heinäsorsia, sepelkyyhkyjä ja oli yksi ruskosuohaukkakin paikalla hakemassa helppoa ruokaa kun ei ollut naurulokit puolustautumassa.

Syyskuussa seurataan muuttolintujen paluuta etelän lämpöön ja käydään itärajalla katsomassa karhuja ja susia ruskan väreissä. Toivottavasti ruskasta tulee hyvä.

Viikot 29 ja 30

Lämmintä on riittänyt, aivan upea kesä. Normaalipäivälämpötila on ollut 25-28 C, joten ei tässä ole paljon liikuttu kameravarustuksen kanssa vaikka kamera onkin ollut mukana. Merenrantoja kahlattu ja kuvia tullut, mutta niiden työstämiseen täytyy varata syksyn sateisia kelejä. Rannoilta tullut maisemia, lintuja ja rantojen tyypillisiä kasveja.

Rantakukkien seasta löytyy runsaasti hyönteisiä; perhosia, korentoja, muurahaisia ym. Kuvaamisen suola on tietysti hikipisarat silmissä ja käsiin ja pohkeisiin iskevät paarmat. Metsissä taasen on ollut riittävästi hyttysiä.

Korento ruokailemassa;

Viikko 28

Luontokuvaajaystäväni kertoi, että Viiksimossa on hyvät mahdollisuudet päästä kuvaamaan kolme merkittävää petoa: karhu, susi ja ahma ja jopa samalta istumalta jos on onnekas. Lisäksi karhulla olisi tämän kevään pennut. Olin neljän päivän, tai lähinnä yön, sessiossa Kuhmon Viiksimossa. 

Aloitin suolta ja aluksi lähikuvia suolle tulevista karhuista. Tulihan niitä kojuni nurkalta aivan sopivan läheltä. Susikin tuli, mutta pysyi metsän turvassa kunnes suon takalaidalta uskaltautui avoimelle maastolle. Seuraavana päivänä ajattelin jatkaa suolla, mutta nyt hakea karhua vastavaloon: musta hahmo ja kultainen, karvainen reunus. Vastavaloon tuli myös pieni nahistelun poikanen kun karhut hieman mittailivat kumpi on kumpi, mutta eivät kuitenkaan viitsineet lähteä tappelemaan asiasta. Ahmakin oli kuulemma käynyt paikalla, mutta oli kyllä onnistuneesti mennyt minun ohitseni.

Yhden päivän olin lammella. Kaksi karhua, mutta oli kyllä vaisua huonot valot, ei actionia, joten tuli kuvattua melko vähän.

Metsäkojulle menin suurin odotuksin neljäntenä yönä. Kojulle saavuttuani ei mennyt pitkään kun karhumamma tuli kolmen pentunsa kanssa paikalle. Upea näky! Emo huolehti pennuista jatkuvasti ja tarkkaili ympäristöä, jotta mikään vaara ei pääsisi yllättämään. Vaarana on lähinnä omat lajitoverit, jotka voivat hotkaista varomattoman pennun alkupaloiksi. Paikalle tulikin samaan aikaan kolme muutakin karhua, mutta ne pitivät etäisyyttä emoon ja pentuihin. Pennut pakenivat kuitenkin useaan eri otteeseen läheisiin petäjiin. Laskeuduttuaan tarkkailivat vaaran aiheuttajia huolestuneesti ennenkuin uskalsivat jatkaa ruokailuaan. Pennut olivat emon läheisyydessä jatkuvasti. Kolme pentua ja niin erilaisia luonteiltaan heti ensimmäisenä vuotenaan: Yksi oli rohkea ja tutki ympäristöään selvästi muita aktiivisemmin ja kauempaa. Se oli myös selvästi leikkisämpi kuin muut kaksi, kiipesi emon selkään ym. Yksi oli varsin pelokas ja arka. Pysyi jatkuvasti emon väittömässä läheisyydessä ja säntäsi puuhun jopa isomman linnun lentäessä ohi. Kolmas keskittyi lähinnä syömiseen. Yön aikana emo pentuineen tuli kolmesti paikalle ja viipyi kerrallaan noin tunnin syömässä. Yön yksinäisinä hetkinä tuli paikalle myös valtavan kokoinen uros. Se oli yksi isoimmista uroksista mitä olen koskaan nähnyt, paino varmasti reilusti yli 350 kg, ei voinut muuta kuin toivoa, että se jättäisi hieman etäisyyttä kojuun.

Hieno kokemus emo pentuineen. Valitettavasti ahma karttoi jälleen. Luultavasti siksi, koska karhuja oli sen verran reilusti paikalla.

Viikko 21

Pöllöretkellä Oulussa sekä Kuusamossa. Sunnuntaina saavuin Liminganlahdelle ja melkein samantien oltiinkin kuvaamassa hiiripöllöä, joka pesi vanhassa ja lahossa haapapökkelössä. Hiiripöllön suojaväri sopii erinomaisesti haavan runkoon. Pöllöä on vaikea erottaa ellei se liiku. Oulunseudulta löytyi tosiaan hiiripöllö sekä lapinpöllö. Varpuspöllökin havaittiin, mutta ainoastaan ääni, se ei suostunut tulemaan kuvattavaksi. Bonuksena Limingasta tuli suokukot mainioine päähineineen ja kosiomenoineen.

Viikon puolivälissä siirryin Kuusamoon kuvaamaan hiiri-, helmi-, suo- ja viirupöllöä. Pöllöille todellakin riittää ruokaa, metsät ovat täynnä myyriä ja saimme myyräkannasta hyvän otannan. Viirupöllö oli kerrassaan näkemisen arvoinen; iso, ylväs pöllö. Pesä lahossa koivupökkelössä ja jälleen höyhenten väri naamioi pöllön erinomaisesti ympäristöön. Bonuksena Kuusamosta tuli mm. pikkulokki ja riekko.

Kiitokset Jari Peltomäelle ja hänen joukoilleen kaikista järjestelyistä.

Viikko 16

Kuhmon salomailla. Ensimmäinen kojuilu metsäkojussa ei tuottanut oikeastaan yhtään mitään. Tavanomaisesti paikalla oli korppeja raakkumassa. Hämärä laskeutui ja käpytikka ilmestyi paikalle. No, viimeviikolla tuli runsaasti käpytikkakuvia ja hyvässä valossa - nyt en ottanut yhtään. Yö saapui ja pimeys, oli aika mennä nukkumaan. Nukuin hyvinkin sellaiset pari tuntia kun minut herätti outo narskutus. Ylös pussista ja katsomaan. Ahma narskutteli haaskan luita. Yrtin ottaa kuvaa, mutta oli liian pimeää kunnon kuviin. Katselin aikani ahman hyörinää haaskalla, mutta pimeys ja uni otti voiton. Kömmin takaisin makuupussiin. Aamulla heräsin neljältä odottelemaan karhuja. Odottelin vielä seitsemältä. Ei tullut petoja.

Suokojulla oli valoa, koska suolla oli vielä runsaasti lunta ja jäätä vaikka kevät on saapunut tännekin. Lupaava alku; heti yhdeksältä illalla kaksi sutta asteli epäilevästi ja pälyillen metsän laitaan. Heti ei rohkeus riittänyt tulla haaskalle vaan pakenivat uudestaan metsän siimekseen. Nälkä kuitenkin vei voiton ja pälyillen tulivat pimeyden suojista aukealle haaskan reunamille kokoajan valmiina pakenemaan. Saivat siepattua haaskan paloja ja pakenivat metsään saaliineineen. Susien jälkeen oli korppien tarkkailua ja hämärä laskeutui suon ylle hyytävän länsituulen saattelemana, heitti jopa pienen lumikuuron. Pimeys tuli ja samalla tuli pari karhua paikalla hieman toisilleen uhitellen. Kävivät syömään, mutta ei niistä kuvia saanut kun oli pimeää. Kolmaskin karhu saapui, mutta jäi toiselle haaskalle. Aikani katseltuani kömmin makuupussiini ja yritin nukkua. Tuuli kovaa ja kolisteli kojuni rakenteita ja piti minua hereillä. Aina välillä nousin kurkkaamaan mitä ulkona tapahtui. Karhut söivät edelleen, hieman karhun murinaa ja poistuivat paikalta. Ahma saapui paikalle ja sen saattoi juuri ja juuri erottaa haaskalta. Se touhusi ja hääri haaskan ympärillä aikansa ja hävisi metsän turviin. Kuu alkoi nousemaan, täysikuu! Upea kellertävä täysikuu, mutta kuun valo ei sattunut haaskoille kun metsäsaareke peitti valon. Odotin valmiina kuvaamaan josko joku eläin sattuisi kuun valon luomaan siltaan, mutta ei. Äkkiä kuului suden ulvontaa, mahtavaa; ei missään, suon laidalla keskellä yötä, täysikuu ja susi ulvoi selkäpiitä hyytävästi.

Aamuyöstä pari karhua kävi syömässä. Merikotkia näkyi illan ja yön aikana parikin kappaletta ja yksi maakotkakin. Merikotkista sai joitakin lentokuvia, mutta maakotka oli arka eikä uskaltanut tulla paikalle.

Suokojussa edelleen. Karhuja kävi paikalla 3 kappaletta viime yönä. Yksi tuli rohkeasti metsälampareessa, mutta eipä uskaltanutkaan tulla uudelle haaskalle vaan peruutteli takaisin metsän turvaan ja eteni vanhalle kojuista turvallisen matkan päähän olevale haaskalle. Karhu söi aikansa ja lähti kylläisenä samoamaan suon poikki kohti Venäjää. Hetken päästä lähestyi toinen karhu metsälampareen itäistä sivua, mutta kääntyi yhtäkkiä, juoksi suon poikki vastakkaiselle metsävyöhykkeelle. Pelkäsi paikalla ollutta toista karhua ja meni turvaan toiselle alueelle. No, tuli aikanaan haaskalle syömään kuitenkin. Yö ja pimeys laskeutui. Hiljaista, ei mitään makuupussiin pienelle unelle. Heräsin klo 3 ja heti perään tuli karhu ruokailulle ja ruokaili pimeän ajan ja lähti sitten tiehensä ja sen jälkeen seurana oli vain korpit ja yksi merikotka.

Vesilintukojulla. Laulujoutsen pari ja kolme kanadanhanhea paikalla. Sateinen ja usvainen keli, ei kovin lupaavaa. Kanadanhanhet jatkoivat melkein heti kojuun saavuttuani muuttoaan. Laulujoutsenet sitä vastoin tulivat ruokailemaan 20 metrin päähän kojustani. Kuvia tuli, mutta valot olivat onnettomat. Muuttavia hanhiparvia meni lammen yli, mutta yksikään ei laskeutunut. Yön ja hämärän tultua alkoivat nukkua lammen jäällä. Aamulla mekkaloivat heti neljästä alkaen ja syötyään lähtivät lennolleen jollekin isommalle sulalle. Todennäköisesti palasivat vielä lammelle, koska siellä oli niiden viimevuoden pesä, itse lähdin kuitenkin takaisin kämpälle nukkumaan. Paluumatkalla pääsin ottamaan liikkuvasta kojusta, autosta, pari kuvaa koppeloista.

Viikko 15

Oulangan kansallispuistoa ja Kuusamoa ristiin rastiin. Kevät tulee kohisten, lumet sulaa silmissä, pulmuset lentävät isoissa parvissa kohti pohjoista, laulujoutsenia saapuu päivittäin lisää järvien sulapaikkoihin. Kanalintuja on runsaasti, samoin erinäisiä pöllölajeja, koska myyräkanta on erittäin vahva. Helmipöllöjä on löytynyt sekä pöntöistä että palokärkien haapohin kovertamista pesäkoloista. Hiiripöllö on tällä kertaa pysytellyt piilossa. 

Loppuviikko meni kotkakojussa, mutta laihoin tuloksin. Kotkan pääsi näkemään yhden kerran ja merikotkan kaksi kertaa. Yksikään kotka ei laskeutunut ruokinnalle. Kotkien kuvaaminen ruokinnalla loppuu todellisuudessa maaliskuun lopussa. Paikalla kuitenkin lenteli käpytikkoja, kuukkeleita sekä tiaisia. Peippokin kävi pikavisiitillä. Ei mitenkään erityinen viikko; paljon pönötyskuvia, vähän actionkuvia, laulujoutsen ja käpytikka ok, mutta kotka jäi uupumaan.

Viikko 14

Kevät on selkeästi myöhässä, mutta viikonloppuna lämpeni ja aurinko paistoi mukavasti. Inkoon kierros ja Porkkalanniemi. Lunta on edelleen runsaasti, joten maastossa liikkuminen on raskasta. Muuttolintuja on runsaasti ja metsät raikaa lintujen laulua. Peippoja, tiaisia, töyhtöhyyppiä, rastaita, kiuruja, kaikkia runsaasti. Ei vielä västäräkkiä, mutta lienee jo saapunut. Joutsenet, kurjet ja erinäiset hanhet ovat matkalla pesimäalueilleen. Meri on Inkoossa ja Porkkalassa jo auki, pohjoiset tuulet ovat vieneet jäät avomerelle ja Viron rannikolle. Nyt kun tuulen suunta kääntyy etelään, lounaaseen, pöllähtää muuttolintuja runsaasti lisää. Haahka on jo luodoilla.

Viikko 12 ja 13

Matkalla Sambiassa Tanganyikajärven tuntumassa. Miltä tuntuu olla lähes 2 viikkoa eristyksissä muusta maailmasta? Ei puhelinyhteyksiä, satunnaisesti internetyhteys, ei radiota, ei TV:tä, ei mitään...kuitenkin Sambian kaivosteollisuuden ihmiset kokoontuvat Tanganyikajärven eteläosiin palaveeraamaan. He arvostivat nimenomaan sitä, että olivat kaikkien yhteyksien tavoittamattomissa. Päivän aktiviteetit olivat ulkoilussa ja illan palaveeraamisessa.

Tanganyikajärvi on maailman 2. suurin järvi vesivarannoltaan ja se on erittäin syvä järvi. Vesi on emäksen puolella ja se on erittäin puhdasta. Rannoilla ei ollut lainkaan teollisuutta, pelkkiä alkuasukaskyliä, kalastajakyliä, savimajoineen ja olkikattoineen.

Oli sadekauden loppuaika ja päivittäin oli ukkoskuuroja, mutta enimmän aikaa paistoi aurinko ja parina päivänä suorastaan kärventävästi. Lämpötila oli + 25 - +45 C ja veden lämpötila oli + 27 C, mutta jostakin syystä majapaikkamme upealla hiekkarannalla kukaan ei käynyt uimassa, ketään ei ollut ottamassa aurinkoa. Miksi? Järvessä majaili Afrikan vaarallisimmat eläimet; virtahepo sekä krokotiili. Kaksi kertaa jouduimme virtahevon takaa-ajamaksi kun tulimme veneellä järveltä majamme laituriin: Virtahepo tuohtui ja juoksi, ui, venettä kohti mylvien kita ammollaan. Hipon pahanhajuinen hengitys melkein jo tavoitti kun pääsimme veneellä karkuun. Jäi muuten kuvat ottamatta tuolloin, koska katsoi jo "turvallista" pakotietä mikäli hippo tavoittaisi. Virtahevot ja krokotiilit eivät suinkaan olleet ainoat riskit alueella. Piti varoa myös myrkkykäärmeitä, hämähäkkejä, moskiittoja sekä tsetsekärpäsiä. Moskiitot levittävät malariaa ja tsetsekärpäset unitautia. No, kummankin puremia tuli riittävästi, toivottavasti kumpikaan tauti ei ole elimistössä ja puhkea myöhemmin.

Suuria nisäkkäitä tuli nähtyä; virtahepo, Afrikan norsu, antiloopit, apinat, mutta seeprat ja puhvelit puuttuivat täysin. Alueella partioikin aseellisia riistanvartijoita salametsästäjien takia. Kertoivat saaneensa viikon aikana 15 salametsästäjää kiinni. Mutta kun alueella liikkuu toista tuhatta salametsästäjää niin muutamien kiinni saaminen ei ratkaise ongelmaa. Suurin osa salametsästäjistä saapuu Sambiaan Kongosta, jonka rajalle oli vain muutama kymmenen kilometriä. Eksoottisia lintuja alueella oli runsaasti: kiljumerikotka, kuningaskalastaja, useita eri haikaroita, hanhia jne. Luonto oli rikasta, moninaista, mutta hyönteiset tekivät olosta välillä tuskaista kun kärpäset pyrkivät silmiin ja suuhun.

Tutustuin myös Nsumbun kalastajakylään paikallisen heimopäällikön johdolla. Visiittini ajoittui varsin kuumaan päivään, + 45 C. Oli uskomatonta, että maailmasta löytyy vielä näin alkeellisia alueita: olkimajoja, ei minkäänlaista sähköä, elivät luontaistaloudessa edelleen. Rahaa vaatteisiin ja muuhun he saivat myymällä pyytämiään kaloja isoihin kaupunkeihin Lusakaan ja Kitween. Kalat pyydettiin isoihin verkkoihin ja oli pääasiassa muikun kokoisia pikkukaloja. Pyydetyt kalat kuivattiin ulkosalla auringonpaisteessa. Voitte kuvitella millainen haju kylässä oli kuumana päivänä. Kanat ja muut eläimet kuljeksivat kalojen joukossa. Hygienia? 

Kokemus oli "life time experience" eli visiitin muistaa kyllä loppuikänsä; luonnon kauneus, ihmisten alkeelliset elinolosuhteet, ihmisten onnellisuus, ei huolta huomisesta jne. Mutta myös riskit olivat läsnä jatkuvasti.

Viikko 9

Inkoon kalasatamassa jälleen. Kylmää pohjoistuulta, mutta aurinkoista. Merikotka jälleen paikalla, mutta ei tullut kuvausetäisyydelle. Runsaasti telkkiä, isokoskeloita ja sinisorsia,merilokkikin kaarteli kauempana. Linnut eivät suostuneet tulemaan kuvausetäisyydelle vaikka käytin autoa piilokojuna. Puolenpäivän aikoihin alkoi tulla lintubongareita sen verran paikalle, että linnut pysyttelivät kaukana. Minäkin lähdin katsomaan mitä Fagervikista löytyy: tiklejä, vihervarpusia ja variksia. Eipä ollut kaksinen päivä kun ei juurikaan tullut kuvatuksi.

Sunnuntain nautin ansaitusta vapaapäivästä.

Viikko 8

Viikolla 7 kävin Porkkalassa kuvailemassa tähtitaivasta. Kuvailuksi jäi; oli kyllä täysikuu, mutta pilviä velloi eikä nyt oikein kunnollista yökuvaa kirkkaine tähtitaivaineen tullut. Uusiksi joku kerta.

Lauantai meni Inkoon kalasatamassa kovassa tuulessa. Pakkasta ei ollut enää paljonkaan, -4C, mutta tuuli teki olosuhteista taas arktisen. Lintuja oli sulassa runsaasti: koskeloita, uiveloita, sinisorsia (varmaan 500 yksilöä) ja mikä parasta merikotkaparikin saapui paikalle. Kuvia tuli, mutta oli kyllä varsin harmaata ja se näkyy taustoissa. Merikotkilla oli hieman nälkä, koska pommittivat erästä koskeloa herkeämättä, joka pelastautui aina sukeltamalla. Lopulta kotkat luovuttivat. Muutamasta syöksystä tuli kuvia, mutta...

Sunnuntai valkeni upeasti aurinkoisena ja suhteellisen pilvettömänä. Selkeästi nyt saapui kevät. Inkoon kalasatamaan josko kävisi tuuri. Paikalla ollut kalastaja osasi kertoa, että nyt merikotkat ovat Bärosundissa. Ei muuta kuin sinne. Eipä näkynyt. No, pyöriskelin maisemissa ja suuntasin lopulta Koppärnäsiin, josta sainkin mukavia tinttikuvia. Tikkoja menin hakemaan, mutta eipä löytynyt kuin pari käpytikkaa. 

Kevät on saapunut ja kaamos on ohi!

Viikko 6

Oulangan luonnonsuojelualueella. Torstaina oli aivan mahtava iltapäivä; aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, mutta sangen matalalta. Kävin kuvaamassa Käylän Kitkajoella koskikaroja. Pakkasta oli reippaasti, joten joki koskineen höyrysi runsaasti. Höyry häiritsi kameran automaattitarkennusta ja tuli runsaasti epätarkkoja. Kosken rannan koivuissa lymysi myös pyy, joka lähestyessäni lehahti tiehensä.

Illalla tuli katsottua säätiedotusta silmä tarkkana: aamu kaunista ja sitten pilvistyy ja alkaa lumisade. Pakkanen putoaa - 30 C:seen. Ups, nyt tuli kylmät oltavat.

Perjantai aamuna oli pakkasta - 33 C! Saapahan nähdä kuinka kalusto pelaa ja kuinka itse pysyy lämpimänä? Aamuauringon noustessa yritin ehtiä Konttaisen huipulle kuvaamaan upeat värit tykkylumen peittämine kuusineen. Nousu olikin talvellä erittäin vaativaa enkä ehtinyt huipulle ennen parhaita värejä. Eipä tullut niitä maisemia. Alas meno oli myös yhtä tuskaa erittäin liukkaan ja jäisen polun myötä. Alhaalla ei auttanut muuta kuin viritellä kuukkeleille ruokapöytää ja pysytellä itse hieman piilossa. Onneksi aurinko jo lämmitti jonkin verran ja pakkanen lauhtui noin 22 C:seen. Kuukkeleita saapui ja pohjoisesta alkoi lähestymään lumisadepilviä. Valot meni ja lumisade alkoi. Yllättäen pilviverho rakoili jonkin verran ja aina välillä tuli läpi valon kajastusta ja sai hieman parempia kuvia. Puolen päivän aikaan kirkastui jälleen, mutta olin jo niin kohmeessa ja kameran akutkin hieman hyytyneet, joten päätin lähteä autolle ja lämpimään. Poikkesin kuitenkin Kitkajoella katsomassa koskikaroja. Viivyin siellä hetken, mutta totesin, että en taida saada sen kummoisempia kuvia, joten lähdin kohti majapaikkaa. Paluumatkalla sain muutaman kuvan pyystä, joka oli tienvieren koivussa ruokailemassa.

Lauantai ja jälleen kireää pakkasta. Nyt - 30C. Lähdin Juumaan katsomaan millaisia kuohuja löytyy Myllykoskella ja Jyrävällä. Talvipolkua pitkin vanhan myllyn luo. Koski kuohui valtoimenaan aamun sarastuksessa. Valot olivat hyvin mustavalkoiset, oikeastaan värejä ei ollut, vain taivas oli sininen. Kovassa pakkasessa koskesta nousi huuruja, jotka jäätyivät joen ääressä olevien puiden oksille painaen niitä luokille. Vanhan myllyn hirsiseiniin oli nuoriso jättänyt puumerkkinsä.

Myllykosken jälkeen kun kosken kuohut rauhoittuivat syntyi pientä akanvirtaa joen laajetessa. Akanvirrassa kellui pyöreitä jäälauttoja, jotka pyörivät ja pyörivät, mutta eivät saaneet kiinni rantojen kiintojäästä ja pyöristyivät edelleen.

Myllykoskelta taivalsin kohti Jyrävää. Matkalla oli pieniä kosken pahasia, mutta ne olivat hyvin vaatimattomia ja muuten joen kansi oli täysin jäässä. Kuusen latvoissa lentelivät pikkukäpylinnut, mutta eivät tulleet kuvausetäisyydelle. Matkaaminen oli melkoisen raskasta; oli jyrkkiä ylämäkiä ja alamäkiä ja ne olivat hyvin jäisiä ja liukkaita. Pakkasesta huolimatta tuli hiki.

Jyrävällä kuului kosken kuminaa, matalaa syvää kuminaa. Talvi ja pakkanen olivat kuitenkin Jyrävää vahvempia ja niinpä koski oli jäässä, mutta jääkannen alta purkautui vedenpaine alajuoksulle jyrinällä. 

Jyrävältä takaisin BaseCampille ja edelleen kuukkeleita kuvaamaan. Kuukkelipaikalle ilmaantui myös pari lapintiaista hömötiaisten ohella. Kylmä alkoi tunkeutua tällä kertaa luihin ja ytimiin. Ehkä energiatasokin alkoi olemaan melko alhaalla kuuden tunnin ulkoilun jälkeen. Pakko oli lähteä ja antaa kylmälle periksi. Poikkesin kuitenkin katsomaan koskikarojakin, koska aurinko paistoi upeasti Kitkajoelle.

Hieman on pysynyt kylmän puolella. Jatkuvasti -30 - 35 C ja Toyota hyytyi tänä aamuna totaalisesti. Auto hinurilla Kuusamoon ja sijaisauto Oulangalle. Menetin koko aamupäivän. Iltapäivällä kävin Käylällä ja Riisitunturilla. Kuvia tuli vähän. Liian kylmää etelän ihmiselle.

Kylmä jatkuu alkaneella viikolla, - 35 C jälleen! Ei auta ulos on päästävä kuvaamaan. Alkuun piti hoidella autoasioita, jotta pääsee tiistaina etelään ja lämpöön. Suunnistin Käylään ja sieltä löytyi hiiripöllöpaikka Ollin ohjeiden mukaisesti ja tupsahti Ollikin eväineen paikalle. Pöllö tarkkaili tilannetta korkean kuusen latvasta eikä osoittanut minkaanlaista kiinnostusta Ollin eväitä, myyriä, kohtaan. Tunteroinen taisi mennä toisiamme tuijotellessa, mutta sitten pöllö heittäytyi siivilleen ja myyrän kimppuun. Kaikki tapahtui erittäin nopeasti ja sain kuvattua pyrstön pätkiä eli olin armotta myöhässä. Seuraavaa saalistusta varten olin jo hereillä ja kylmän kohmettamat sormetkin toimivat jo jotenkin. Osumia tuli. Kolme, neljä myyrää käytimme ja kuvasimme, jonka jälkeen kylmä alkoi hiipiä luihin ja ytimiin. Lähdimme pois ja autoon lämmittelemään. Ei aikaakaan kun Varesvuo ja Taavetti saapuivat paikalle ja uusia myyriä matkassa. Lähdin heidän kanssaan vielä kerran paikalle ja otin kahdet saalistuskuvat. Sitten oli pakko lähteä. Kylmä! Ajoin vielä Kiveskoskelle katsomaan paljonko koskikaroja oli paikalla. Niitä oli 10-12 ja karat liversivät todella hienosti. Lienee pakkasesta huolimatta kevät tulossa.

Viikko 5

Helsinki-Amsterdam-Nairobi-Lubumbashi-Ndola, sadekaudella Sambiassa. Nairobissa, kun istuimme lähtövalmiina lentokoneessa, kapteeni ilmoitti: Yhden moottorin hydrauliöljyt tulivat kentälle. Sammutamme moottorit ja katsomme onko tilanne vakava. No, moottorit sammutettiin. Hetken päästä kapteeni ilmoitti, että hän käynnistää moottorit uudestaan ja katsoo pysyykö öljyt sisällä. - Pysyy sisällä, joten matka kohti Lubumbashia alkaa. Hetkinen? Öljyt tuli kentälle, mutta moottorien uudelleen käynnistyksen jälkeen ei öljyä tullut enää? Paljonko öljyä on jäljellä? Riittääkö se mitä järjestelmässä on? Onkohan tämä turvallinen matka? Perille päästiin ja samalla koneella aina Ndolaan asti. Ektra jännitystä oli.

Sataa jatkuvasti, on kylmää ja kosteaa. Ei toki. Sadekaudellakin on lämmintä, mutta, koska päivittäin sataa, on hurjan kosteaa. Viikon aikana satoi joka päivä ja aurinkokin paistoi joka päivä. Sateet ajoittuivat lähes aina illan ja yön ajaksi. Alkuillasta nousi yleensä ukonilma ja sen myötä rankkasateet. Aamulla oli jo aurinkoista ja lämpötila nousi mitä korkemmalle aurinko kipusi. Pilvet alkoivat muodostua puolenpäivän aikaan ja illaksi saatiin kuurot.

Kosteuden ja sateiden myötä kuivuudesta ei ollut enää tietoakaan. Maisema oli vihreänä ja osa kasveistakin oli jo kukassa ja linnuilla oli kosiomenot meneillään. Harmi, että ei juurikaan ollut mahdollisuutta kuvata lintuja, mutta tuli nähtyä aivan tulipunaisella selällä varustettu lintu sekä aivan meidän västäräkkimmekin näköinen otus. 

Kasveja sain kuvattua, koska eivät päässeet karkuteille ilmojen halki. Nimiä en toki tiedä, mutta ohessa on muutamia kuvia. Värit olivat hienoja. Paras kasvien kukinta on paikallisten mielestä huhtikuun lopulla toukokuun alussa kun kuivakausi alkaa.

Liikenne oli melkoista kaaosta. Pari liikenneonnettomuuttakin tuli nähtyä. Molemmissa oli rekka-autot osapuolina. Jostakin syystä ne olivat suistuneet tielta ja kaatuneet tienvarteen. Erään rekan lastina oli ollut jauhinmyllyn kuulia, nyrkin kokoisia teräspalloja, jotka olivat levinneet ympäriinsä. Toinen rekka näkyi olleen ilman kuormaa. Melkoinen sattuma, että ihmisiä ei kuollut tässä onnettomuudessa, koska rekat olivat kaatuneet juuri koulun kohdalla ja keskellä vilkasta tienvartta. Poliisi oli paikalla. Saapunut skootterilla, jossa oli maston päässä oranssi vilkku. Ei ambulanssia. En nähnyt mikä oli kuljettajien tila.

Hurjia tapahtumia oli palatessakin. Lennon Ndolasta piti lentää suoraan Nairobiin, mutta lento lähtikin yllättäen kohti Lubumbashia ja etuajassa. Miksi? Se selvisi Lubumbashissa. Lubumbashin lentokenttä oli joutunut sissien hyökkäyksen kohteeksi ja siellä oli ollut täysi sotatila puoli vuorokautta ja kenttä oli ollut suljettuna. Me haimme sieltä ihmisä pois. Viereeni istumaan tullut amerikkalainen yliopisto-opettaja tärisi kuin haavanlehti. Hän soitti ensimmäiseksi koneeseen päästyään kotiin Bostoniin ja ilmoitti olevansa turvassa eikä kannattanut huolestua, jos uutisissa tulee ilmi jotakin. Minulle hän kertoi, että armeija oli liikkeellä vahvasti aseistautuneena ja ammuskelua oli lentokentällä ollut ammulla runsaasti. Hänen autonnkuljettajansa ei ollut suostunut kuljettamaan häntä perille lentoasemalle asti vaan oli jättänyt hänet tienposkeen. Siitä hän oli päässyt kentälle muiden kentälle matkanneiden valkoisten kyydissä. Kentälläkin hänellä oli ollut vaikeuksia viranomaisten kanssa ja hän oli joutunut kuulusteluiden kohteeksi. Kentällä tarvitsee "saattajan", jotta pääsee läpi ilman pahempia vaikeuksia. Hänen saattajansa, autonkuljettaja oli kääntynyt jo hyvissä ajoin pois alueelta. Onneksi hän osasi sujuvasti ranskaa, jolla pystyi asioimaan Kongon salaisen poliisin kanssa ja pääsi lähtemään maasta.

Kuulin myös hurjan jutun lokakuussa Kongossa pudonneesta lentokoneesta. Kone oli ollut sisäisellä lennolla Kongossa ja pudonnut yhtä äkkiä laskeutumisvaiheessa nokka edellä lentokenttään. Koneesta selvisi hengissä vain yksi ihminen ja krokotiili. Krokotiili! Koneesta hengissä selvinnyt henkilö oli kertonut, että joku oli tuonut koneeseen krokotiilin urheilukassissa ja se oli päässyt vapaaksi kassista koneen takaosassa, jolloin matkustamon ihmiset olivat panikoituneet ja rynnänneet laskeutumisvaiheessa kaikki koneen etuosaan, koneen balanssi muuttui nopeasti ja johti siihen, että se putosi kohtalokkain seurauksin nokka edellä kenttään.

Vuosi 2010

Loppuvuosi meni hieman liiankin rauhallisesti. Talvi tuli jo marraskuussa ja lunta on riittänyt. Lumen myötä liikkuminen maastossa on vaikeutunut oleellisesti. Maastossa on puolesta metristä metriin lunta ja jalkaisin liikkuminen on työlästä. Lumikengillä liikkuminen onnistuu hyvin, mutta on hidasta. Hikistä puuhaa kuvauskaluston kanssa.

Talven myötä ovat linnutkin hieman kateissa. Alkutalvesta kun meri oli vielä auki, sain kuvattua kyhmyjoutsenta ja koskikaraa. Meren jäädyttyä on ollut tyytyminen talitiaiseen, sinitiaiseen, hömötiaiseen, punatulkkuun, käpytikkaan ja valkoselkätikkaan. Kuvauspaikoillani on havaittu myös viitatiainen, pyrstötiainen ja varpushaukka, mutta omiin silmiini ei ole sattunut. Merikotka liihottelee aina silloin tällöin Kopparnäsissä, mutta ei tule kuvausetäisyydelle. Edellisen talven viiksitimalit ovat kateissa vaikka olen ruovikkoja kolunnutkin. Jäät muuten ovat sangen ohuet vai olisiko niin, että lumen ja jään väliin on jossakin vaiheessa tullut melkoinen patja vettä, jossa saa jalkansa kyllä kastettua.

Ilmat ovat olleet myös hämmästyttävän pilvisiä. Jatkuvaa harmautta ja näin talvella valon riittävyys on ollut jonkinlainen ongelma. Ohessa kuitenkin niitä harvoja aurinkoisia päiviä:

Viikko 44

Hieman on ollut hiljaiseloa valokuvaamisen ja luonnossa liikkumisen osalta. Nyt käynyt katsastamassa mitä kuuluu Linlohon, Porkkalaan sekä Kopparnäsiin. Luonto on selvästi valmistautumassa talven tuloon, hiljaista on; peuroja sänkipelloilla, tiaisia runsaasti (töyhtötiainen, kuusitiainen, talitiainen, sinitiainen) ja hippiäisiä. Vesilintujakin on; telkkiä, isokoskeloita, sinisorsia, kyhmyjoutsenia, mutta ovat erittäin arkoja tällähetkellä (metsästysaika). Linnunlaulua ei juurikaan kuulu. Puista ovat lehdet karisseet, ruovikot ovat ruskeina, mutta joitakin sieniä löytyy vieläkin. Ruovikot ovat ilta-auringossa aivan kullattuja. Vielä en löytänyt ruovikon timaleita, mutta jonain päivänä.

Linlon erikoisuus oli kärppä! Aivan saaren eteläisessä osassa rantaheinikossa puuhasteli vielä kesäasuinen kärppä. Valitettavasti oli todellakin heinikossa, joten ei tahtonut millään saada kuvaa missä ei heinät olisi tulleet häiritsevästi eteen.

Viikko 37

Matka Sambiaan määränpäähäni Solweziin kesti Espoosta 30 tuntia; Helsinki-Amsterdam-Nairobi-Lumambashi-Ndola eli Suomi-Hollanti-Kenia-Kongo-Sambia. Ndolasta vuokra-autolla Solweziin. Muita teitä ei juurikaan ollut kuin päätie, joka oli onneksi asfaltoitu ja kohtuullisessa kunnossa, tietysti entinen Brittien siirtomaa ja vasemmanpuoleinen liikenne. Afrikan sisäiset lennot ovat mielenkiintoisia kun ihmiset poukkoilevat lentokoneen keskikäytävällä, vaikka pitäisi istua turvavyöt päällä, ja puhelevat kännyköihinsä. Lumumbashin turvatarkastus oli lepsuimpia näkemiäni kun se tapahtui kentällä ulkoilmassa käsipelillä ja hyvinkin summittaisesti.

Ghanan jälkeen Sambia tuntui lähes paratiisilta; ruoka oli syötävää, majatalojen huoneet asuttavat ja sängyt hyttysverkkoineen, hygienian taso menetteli ja säästyin vatsataudilta tällä kertaa. Ihmiset olivat ystävällisiä, mutta mitään ostettavaa ei tienvarsilta juurikaan löytynyt, puhumattakaan, että olisi osannut suhteuttaa hintoja kun 100 eurolla sai puolimiljoonaa paikallista, no miljonääri kerran elämässä kun vaihtoi 200 euroa paikalliseksi.

Luontoon ehti tutustumaan hätäisesti paluumatkalla ja tuli käytyä Solwezin ja Kitwin puolivälissä sijaitsevassa Chimfunshin simpanssifarmilla. Farmin ovat perustaneet David ja Sheila Siddle. Tapasimme Sheilan, joka kertoi farmin historiasta ja simpansseista sekä virtahepo Billystä, joka tosin oli she. Farmilla on toistasataa simpanssia tällä hetkellä. Simpanssit olivat todella ihmismäisiä ja sympaattisia. Tosin puolustautuessaan hyvinkin agressiivisia ja purevat lujaa, meitäkin heittelivät kivillä ja risuilla. Virtahevon tapaaminen oli melkoinen kokemus; iso kuin mikä, varsinainen tankki, paino 2,5 tonnia. Sheila neuvoi olemaan varuillaan sen läheisyydessä ja juoksemaan turvaan aitojen taakse mikäli se tulee kohti. En päässyt kuvaamaan sitä muussa kuin pikkualtaassa sen jäähdytellessä ruumiinlämpöään. Se kun ei päiväsaikaan mene läheiselle joelle kun ei luota ihmisiin (kalastavat dynamiitilla ja ääni säikäyttää). Joessa oli muuten krokotiileja, joten pidimme siihen etäisyyttä.

Viikko 33

Pari päivää Kuhmossa karhujen ja susien perässä. Upeassa iltapäivän auringossa siirryin kojulle suolampareen äärelle. Haaskana oli kalojen perkuujätettä ja ensimmäinen karhu tuli norkoilemaan tarjottua ateriaa jo haaskojen paikalleen panon aikana. Hyvä, että kojuun ehti ja sai kameravarustuksen paikoilleen. Karhu oli iso, tumma köriläs. Se malttoi kuitenkin odottaa, että Mika sai syötövät paikoilleen ja hänen lähdettyään tuli välittömästi katetun pöydän ääreen. Melkoisen rohkea otus.

Karhuja alkoi tulla kojuni vieritse paikalle useampiakin. Parhaana hetkenä oli neljä karhua yhtäaikaa paikalla. Pari nahisteluakin oli ja mörinä oli mahtavaa ja kaikui suon selkää pitkin pitkälle. Myös vaalea susi saapui apajalle, mutta sillä oli kärsivällisyyttä odottaa, että karhut tekisivät hieman tilaa. Karhujen hieman levätessä, susi nappasi oman osuutensa. Söi pienehköjä paloja susien läheisyydessa ja nappasi hieman isomman kimpaleen matkaansa ja lähti taas kohti Venäjän rajaa.

Pimeyden saapuessa karhut söivät kuin viimeistä päivää, ikäänkuin ruoka loppuisi. Kun kuvaaminen kävi mahdottomaksi oli aika painua makuupussiin kojun lattialle. Unta hieman häiritsi yksi tappelun poikanen läheisyydessä; meteli oli hirmuinen, mutta pimeydestä ei erottanut mitään. Ei muuta kuin pitkälleen jälleen. Lits, läts, lits kuului kojun ulkopuolelta kun karhut kävelivät kojun läheltä ruokaa hakien. Aamuyöstä heräsin kylmään, lisää vaatetta päälle ja pussiin. Aamu neljältä tuli ensimmäinen karhu usvan keskelle, parikymmentä minuuttia sen jälkeen toinen ja vielä kolmaskin, mutta olivat melko arkoja eivätkä olleet paikalla pitkää ja lähtivät levolle Venäjän salomaille. Suoheinät olivat kuuran peitossa, yöllä oli ollut neljä astetta pakkasta.

Toinen ilta oli erilainen kun nyt haaskana oli kaksi porsaan ruhoa. Kojuun mentyä piti odotella tunti ennenkuin ensimmäinen karhu tuli paikalle. Sen jälkeen karhuja alkoikin tulla runsaasti, parhaimmillaan näkyvissä oli yhtäaikaa kuusi karhua! Laskin, että illan ja yön aikana kävi kaikenkaikkiaan kaksitoista eri yksilöä paikalla. Pari tappelunpoikastakin oli, mutta arvojärjestys selvisi nytkin hyvin nopeasti. Vaalea susi kävi nytkin illalla paikalla. Yö ei ollut niin kylmä kin edellinen, koska oli pilvistä. Aamulla paikalla kävi yksi karhu ja tumma susi.

Kojuilta pois lähtiessä metsäautoteitä pitkin näimme runsaasti karhun metsästäjiä asemissa. Varmaan saivat samana päivänä hekin ensimmäiset karhunsa niin runsaasti niitä oli metsissä. 

Viikko 29 ja kesäloma alkoi:

Vaalaan kuikan, kaakkurin ja kalasääksen perään.

BirdLife Suomi valitsi vuoden 2010 linnuksi kuikan. Kun on järvisuomessa ja kuulee kuikan mahtavan laulun kaikuvan pitkin tyyntä järven selkää, tietää, että nyt on kesä. Kuikka on myös hyvin pelkistetty väreiltään; harmaa pää, musta kurkkulappu ja mustavalkoinen raidoitus kurkun sivuilla ja ruudutus siivissä.

Kuikkia löytyikin ihan kivasti Vaalan pienistä lammista. Useilla pareilla oli yksi poikanen ja eräässä lammessa oli kaksi aikuisparia ja kaksi poikasta. Hyvää valokuvaa oli hankala saada, eivät oikein tulleet riittävän lähelle naamioitumisesta huolimatta. Siipien leyhyttelykuvia tuli muutamia, mutta nekin valitettavan kaukaa eikä aivan edestä. 

Kaakkuri, harmaa pää, ruosteenpunainen kurkku. Useita pareja löytyi Oulujärven lähistöllä olevista pienistä suolammista. Poikasia pareilla näytti olevan yksi. Kaakkurikuvia tulikin runsaasti suolammen rannalle sijoitetusta matalasta makuukojusta. Kojussa sinänsä kidutti itseään: lämpötila oli välillä varmaan +60 - +70 C ja vettä kului, lisäksi makuuasento aiheutti hieman kyynärpää- että niskavaivoja, koska johonkin piti itseään tukea, että pystyi kuvaamaan ja etsimen läpi tihruaminen onnistui vain niskaa taivuuttamalla. Masokistin taipumuksia on kun viihdyin kojussa 2 iltapäivää ja iltaa, noin 6-7 tuntia kerrallaan, mutta oli se kaiken säryn arvoista.

Sääksen pesällä olin myös kahtena iltapäivänä. Alunperin pesässä oli ollut kolme poikasta, mutta pian kahdesta muusta poikasesta tuli vahvempia ja niin kolmas oli saanut väistyä. Päätyi varmaan ruoaksi. Poikaset kasvoivat nopeasti ja tekivät ahkerasti lentoharjoituksia niin, että naaras vetäytyi välillä lähipuiden latvoihin. Koiras lennätti pesälle noin 1-2 tunnin välein kalaa. Saalis oli pääsääntöisesti ahventa ja särkeä. Kalat olivat melko pienikokoisia. Naaras kiitti koirasta kalasaaliista kailottamalla kiitoksensa koko suon väelle. Aivan sääksen pesän alapuolella pusikossa pesi myös pikkulepinkäinen. Hienosti tuli petolintu ja hyönteissyöjä toimeen keskenään.

Paluumatkalla kävin kuvaamassa myös törmäpääskyjä Utajärvellä. Kuvia tuli, mutta keskipäivällä otettuja, ei kovin kummoisia.

Kiitokset tietysti kuuluu myös viikonaikana kuvauspaikoille opastaneille Eero Kemilälle sekä Harri Taavetille. Harri toimi hyvänä kuikkapaimenena useana aamuna opastaen kuikkia kuvausetäisyydelle.

Viikko 26 alku Kuhmossa

Juhannuksen jälkeen oli hyvä olla hieman piilossa kojuilemassa Kuhmon salomailla. Ensimmäinen yö meni suokojuilla aivan upeassa auringonlaskussa. Kaksi nuorta merikotkaa oli paikalla useiden korppien ohella. Karhujakin kävi kaksi ja ottivat hieman mittaa toisistaan. Mylvintä oli selkäpiitä karmivaa ja tassut läimähtelivät ja kidat olivat ammollaan. Itsesuojeluvaistoa näillä oli kuitenkin, koska pitivät puuta välissään, jolloin parhaat iskut jäivät uupumaan kun läjähtivät puunrunkoon. Hävinnyt yksilö painoi katseensa alas ja lähti muille maille alueelta.

Seuraavana yönä olin lampikojulla. Alkuun tuntui, että mitään ei tapahdu, hukkareissu, koska ensimmäiset neljä tuntia meni sinisorsan uintikuvioita seuratessa. Puoliyhdeltätoista sitten alkoikin tapahtua; Metsästä tuli karhu suoraan lammen toiselle puolelle ja samaan aikaan tuli vasemmalta kolmen suden lauma. Kumpaa kuvata, no molempia kun ottivat hieman rauhallisesti. Sudet taisivat ajatella, että karhulla oli paremmat antimet ja päättivät ajaa karhun pakosalle ja siirtää oma ruokapaikka lammen toiselle puolelle. Karhu lähtikin joutuisasti pakoon ja sudet ottivat lammen haltuunsa. Sudet poistuivat paikalta ja heti perään tuli taas karhu paikalle vasemmalta. Karhu sieppasi suuhunsa aimo annoksen ruokaa lammen takaa ja meni syömään sitä metsän kätköihin. Ilma viileni tuntuvasti auringon painuttua mailleen ja usvaa alkoi nousta lammesta antaen maisemaan aavemaisen vaikutelman. Usvan seassa vaelsi karhuja ja susia.

Viikko 22 Ghanassa

Sunnuntai aamuna lento Helsingistä Amsterdamiin ja edelleen Accraan Ghanaan työmatkalle. Amsterdamissa koneen lähtöportilla tuntui oudolta olla yksi harvoja valkoisia menossa lentokoneeseen. Lentokoneen ovella tuntui tulevan vastaan "Afrikan tuoksu". Lento oli ajallaan ja kaikki meni hyvin. Accraan saavuin sunnuntai illalla, paikallinen aika on 3 tuntia Suomen aikaa jäljessä.

Kevyt vesisade ja miellyttävä lämpö toivotti tervetulleeksi. Ilmankosteus oli huomattavan korkea, 80%, eli olo muuttui nihkeäksi välittömästi. Lentoaseman oven ulkopuolella oli matkatavaroiden kantamiseen tarjolla apua vaikka kuinka ja tietenkin tippiä vaatimassa. Ystävällisiä ihmisiä hankkimassa elantoaan. Hotelliin shutlle busilla ja majoittumaan ja syömään ja nukkumaan.

Maanantaina oli paikallinen kuljettaja autoineen odottamassa. Ensin yrittämään paikallisen rahan, Cedis, saamista pankkiautomaatista ja onnistuihan se toisesta vai oliko nyt kolmannesta automaatista. Paikallista valuutta tarvittiin, koska luottokortit eivät kelvanneet maksuvälineenä juuri missään. Valuutanvaihdon jälkeen tapaamaan agenttiamme ja sitten seuraavaan kohteeseen. Emme päässeet ajoissa liikkeelle ja jouduimme ajamaan loppumatkan pimeässä Tarkwaan. Noin 350 km matkaan meni lähes 7 tuntia; alkuun tie oli hyvää ja asfaltoitua, mutta mitä kauemmas pääkaupunki Accra jäi, sitä kapeammiksi ja kuoppaisemmaksi tie muuttui. Paikallinen tapa oli ajaa autolla niin kovaa kuin sillä pääsi, jopa kylien läpi ajettiin 80 km/h. Yllättäen ihmiset, vuohet ja kanatkin ehtivät aina pois alta. Oikean puoleinen liikenne, liikennesäännöt oli, mutta...

Sadekausi oli juuri aluillaan ja sadekuuroja tuli päivittäin, mutta aurinkokin paistoi. Lämpötila oli noin +30 C ja auringossa +40C (muuten ihan kiva, mutta kosteus teki siitä huonon saunan). Sade herätti kasvit kukkimaan ja useat puut kukkivat punaisina tai keltaisina.

Turvallisuus liikenteessä ei ole kaksista. Ajokulttuuri on tyystin joustamatonta, tilaa ei anneta, ja nopeudet ovat kovat. Tiellä kulkevat autot, ihmiset, vuohet, lehmät, kanat jne., mutta yllättäen viikon aikana näin vain kaksi yliajettua vuohta. Toki kolariautoja oli tiet tulvillaan; Accra Tarkwa matkalla oli 11 kolaripaikkaa, joista ei varmaankaan aina selvitty hengissä. Huolestuttavaa oli se, että myös kylien keskustojen läpi ajettiin kovaa ja kylissä oli paljon lapsia ja eläimiä.

Eräällä automatkalla kohtasimme Tarkwan lähellä olevan pikkukylän päätiellä yllättävän liikenneruuhkan. Koko tie oli aivan tukossa meidän menosuuntaamme ja yllättäen sieltä alkoi tulla takaisin peruuttavia autoja, koska ympäri ei mahtunut kääntymään. Ruuhkan näkyi aiheuttaneen "erikoiskuljetus"; rekan lavetilla oli valtava kaivinkone, kone, joita käytetään paikallisilla kaivoksilla eli normaalia kaivinkonetta juomattavasti suurempi. Se vain tuli päälle ja jouduimme väistämääm hyvin lähelle ojaa. Rekan lähestyessä se ei välittänyt tien yli kulkevista sähköjohdoista lainkaan ja katkaisi ne tullessaan. Sähköjohtojen osuessa maahan kipinät vain sinkoilivat. Onneksi johdot eivät osuneet tien reunassa olleisiin peltihökkelihin, koska niissä olevat ihmiset olivat kyllä saaneet shokkihoitoa tällöin. Kaiken huippu oli, että rekan kulkua olivat ohjaamassa poliisit. Turvallisuusasioista ei todellakaan ollut tietoa tai ei edes välitetty.

Tapaamisemme olivat tehtailla, joille sisäänmentäessä oli aina turvatarkastus ja vielä tiukempi tarkastus ulosmentäessä. Meitä pyydettiin aina jättämään lompakkomme, avaimet, kännykät ja aseemme säilytykseen. Eihän meillä tietenkään aseita ollut ja turvaihmiset olivat hieman yllättyneitä siitä.

Tarkwasta Obuasiin ja edelleen Bibianiin. Tiet kehnoja, olimme aina tapaamisista myöhästä, koska arvioimme matkaan käytetyn ajan aina alakanttiin. Mutta eipä siellä kellonajoilla niin väliä ollut, vain lounas oli aina klo 12-13.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Maustettu hieman tulisesti, mutta ei liikaa. Vihannekset ja hedelmät olivat todellä maukkaita, kuten kalaruoatkin. Ensikertalaisena onnistuin tietenkin saamaan vatsataudin, olin lämpimään ja kosteuteen tottuneille bakteereille mitä parhain kohde: valkoinen noviisi. Tautia kesti keskiviikosta perjantai yöhön, mutta matka-apteekin avulla pysyin tolpillani.

Sademetsiä, kyliä, sademetsiä, huonoja teitä ja Kumasiin viimeiseksi yöksi ja viimeisiin tapaamisiin. Iso miljoonakaupunki ja karmea liikenne ja huonot tiet. Viimeinen 5 km vei yli tunnin ajaa. Pimeys yllätti tälläkin kertaa ja useat poliisien tarkistuspisteet, joissa tarkistettiin keitä autossa oli. Aamu oli harmaa ja todellinen sateen uhka velloi yllä. Sadekausi alkoi. Paikalliset kertoivat, että nyt aurinkoa ei juurikaan näy kahteen kuukauteen ja lämpötila pysyttelee +25 asteessa.

Paikallisella lentoyhtiöllä Kumasista Accraan. Lentokone oli pienehkö potkurikone ja oli ok. Kumpikohan oli suurempi riski paikallinen lento vajaa tunti vai 6 tunnin automatka sikäläisillä teillä ja ajotavoilla. Lento Accrasta Amsterdamiin. Koneeseen pääsi vasta useiden turvatarkastusten jälkeen. Eräässä pisteessä turvaihminen yllätti kysymyksillään: mitä tein Ghanassa, missä olin käynyt, miksi olin käynyt. Yleiset vastaukset ei riittänyt, piti antaa nimiä ja uhh, paikalliset nimet nyt ei olleet aina ihan helpoimmasta päästä muistaa saati sitten sanoa.

Mielenkiinnolla odotan seuraavaa käyntiä.

Helatorstai...

Pitkänä viikonloppuna on ehtinyt kuvaamaan melko moneen paikkaan ja kuvattavaa riittää. Nyt olen pääsääntöisesti keskittynyt kasvikuviin.

Helatorstain vietin Nuuksion aarnimetsissä. Koskissa vesi soljuu, alavat paikat ovat vielä hyvin märkiä, rentukat ovat vasta tuloillaan. Rinteet ovat täynnään sinivuokkoja sekä valkovuokkoja, sieltä täältä löytää myös lehtoimikän. Sinivuokoista löytää myös punakukkaista versiota, joita onkin yllättävän paljon Nuuksiossa. Saniaiset ovat rullaamassa lehtiään kohti valoa, taivasta, puut ovat hiirenkorvilla. Kevät on muuttumassa kesäksi.

Lohjan Karkalin luonnonpuistossa meni perjantai. Lintuja, peippoja ja mustarastaita, oli runsaasti. Valkovuokot, sinivuokot ja imikät pääkasvit. Harvinaisuudet antavat vielä hetken odottaa.

Lauantaiaamu meni Fiskarsinmäellä, jossa sinivuokot ja valkovuokot kukkivat runsaina ja keltavuokkojakin löytyi, imikkä kukki runsaana ja täällä rentukkakin on täydessä vauhdissa. Mukulaleinikkikin täydessä kukassa. Muurahaisia löytyy kiitettävästi myös, ainakin silloin kun olet rähmällään maassa ja yrität päästä kasvin tasalle maanrajaan kuvaamaan.

Illaksi lähdin Inkoon Kopparnäsiin kuvaamaan lintuja. Silkkiuikut pesivät ruovikossa, kyhmyjoutsenellakin pesä vakiopaikalla, lapintiiroja, kalatiiroja, useita eri lokkilajeja, porkkana eli meriharakka, haahkat olivat piilossa. Kalasääski kaarteli erään lahden yläpuolella ja teki useita syöksyjä kohti veden pintaa, mutta veti aina loppuvaiheessa takaisin taivaalle. Lopulta se syöksyi mereen ja nousi kynsissään komea lahna ja suuntasi kohti pesäänsä ja valitettavasti eri suuntaan kuin missä olin kuvauskalustoni kanssa. Omituista rapinaa ja rahinaa alkoi kuulumaan selän takaa ja kun Kopparnäsissä ollaan on syytä tarkistaa mikä aiheuttaa äänen. Kuusikymmensenttinen paksu matohan se siellä selän takana, rantakäärme. Kovasti se halusi tehdä tuttavuutta kamerareppuni kanssa, mutta kun nousin seisomaan luikahti kallionkoloon piiloon. Sitä tuli kuvattua tunnin verran ja sitten lähdin palaamaan ja tapasin toisen madon, kyyn, aivan kävelytien laidasta, mutta tätä en enää pysähtynyt kuvaamaan.

Nuuksioon.

20100501-20100508

Kevät on saapunut merenrannoillekin. Lehtometsissä sinivuokot, valkovuokot ja muut kevään ensimmäiset kasvit kukkivat. Koivuissa, pähkinäpensaissa ja lepissä ovat silmut jo turvonneet ja lehdet puhkeamassa. Meren äärellä ovat hanhet tulleet jälleen oikein joukoilla paikalle. Kanadanhanhia ja valkoposkihanhia on runsaasti. Merimetsotkin ovat lisääntyneet Inkoon edustalla. Silkkiuikulla on pesintä jo menossa. Kalatiirat ja lapintiirat kisailevat ilmassa. Luonnossa on meneillään niin paljon erilaisia tapahtumia, että pitäisi olla jatkuvasti kuvaamassa ja nämä tietokonehommat pitäisi jättää sadepäiville tai pimeään syksyyn.

Tiirojen kisailua yläilmossa.

Meriharakat käyttävät taitavasti pitkää nokkaansa ja hakevat kivienkoloista itselleen ravintoa.

Tämä kyhmyjoutsen oli sangen agressiivinen ja aiheutti hyökkäyksillään pari mustelmaa. Lähestyessään siitä näki heti, että ei tule ihan ystävänä. Parin metrin etäisyydellä alkoi kähistä nokka auki ja hyökkäsi päälle. Ei auttanut vaikka kuinka kähisi takaisin ja nousi seisomaan. Vahinko, että ei pystynyt tarkentamaan kähinävaihetta kun lähin tarkennusetäisyys oli 4 metriä. Pakko oli väistää tätä yksilöä. Rannoilta löytyi parin joutsenen raadot. Liekö ollut kovatkin tappelut reviiristä?

Valkoposkia on taas tullut runsaasti.

20100328-20100405

Pääsiäinen Norjassa Hornoyan lintuvuorella!

Siirryttiin kesäaikaan ja lähdettiin Oulusta Jari Peltomäen luotsaamana kohti Norjaa. Mukana oli neljä intohimoista luontokuvaajaa: Peltsi, Tarmo Auvinen, Jorma Luhta sekä allekirjoittanut. Ivalosta porukkaan liittyisi vielä kaksi kuvaajaa lisää Dick Alankomaista ja Werner Saksasta. Ajokeli oli mitä hirvein, koska lunta tuli ja tuulta riitti. Ivalon lento olikin yllättäen siirretty laskeutumaan Rovaniemelle ja matkustajat kuljetettiin linja-autolla Ivaloon. Me muut jatkoimme Kaamaseen missä majoituimme Neljän Tuulen Tupaan odottelemaan. Lentoyhtiö "hukkasi" Wernerin matkalaukun, joten meille tuli lisäyö Kaamasessa. Päivän käytimme hyödyksemme ja kuvasimme taviokuurnia, lapintiaisia ja urpiaisia sekä tundraurpiaisia.

Tiistaina pääsimme jatkamaan Vardön kaupunkiin. Keli oli edelleen mielettömän huono: lunta tuli ja kova tuuli. Ei mitään asiaa viimeiselle etapille kumiveneellä Hornoyan saarelle. Kuvasimme allihaahkoja ja pikkukajavia saaren rannoilla.

Keskiviikkoaamuna pääsimme kumiveneellä kaikkine tavaroinemme saarelle. Tosin kommelluksilta emme välttyneet. Rantautuessamme saarelle oli nousuveden aika jo ohi ja laskuvesi hyvinkin alkanut ja vesi veneen pohjan alla väheni uhkaavasti purkaessamme kuormaa veneestä. Lopulta kävi niin, että emme saaneet kaikkia tavaroitamme veneestä rannalle emmekä Jopia ja Tarmoa, koska veneen pohja karahteli pohjan kiviin. Heidät kuljetettiin saaren toiselle puolelle loppuine tavaroinemme.

Majakkarakennus, joka toimi majapaikkanamme ja tukikohtanamme oli melkoisen matkan ja ylämäen päässä hankineen. Vaikka etukäteen olimme saaneet varoituksen sanan matkan fyysisyydestä oli se kuitenkin pientä todellisuuteen nähden. Oli karmeaa hilata tavaroitamme ylös mäkeä jalat lipsuen ja välillä kinoksiin upoten. Vaikka tavarat olivat ahkioissa, oli ahkion pitäminen suunnassaan haastavaa rinteen jyrkkyyden takia. Itse ainakin puuskutin kuin höyryveturi koko matkan ajan, hikeä pukkasi. Kovasti saan olla kiitollinen, että porukassa oli mukana kovakuntoiset Dick ja Werner, jotka tekivät peräti neljä reissua alhaalta ylös.

Majoituimme, vaihdoimme kuivaa päälle ja lähdimme tietysti ulos tuuleen ja tuiskuun valokuvaamaan. Iltapäivällä tuli aivan upea valo kun aurinko paistoi, tuuli kovaa ja satoi lunta. Tilannetta kesti ehkä reilun tunnin verran, mutta oli se upeaa ja kuvia tuli. Lopulta valo loppui ja kukin lähti kohteiltaan kohti majakkaa. Saaren huipulla tuuli niin kovaa, että ei meinannut pysyä pystyssä kantamuksineen.

Torstaina aamusta taas ulos. Kuvattavat olivat uiskentelemassa Barentsinmeressä ja tulivat rannoille ja kallioille vasta hieman ennen kello kymmentä. Lunneja, ruokkeja, kiisloja, kajavia, ym. ym. Valo oli koko päivän hyvä ja kuvia tuli runsaasti. Maasto oli raskasta liikkua. koska lunta oli paikoin useita metrejä ja paikoin oli tuuli vienyt lumet mennessään. Saarella oli paikkoja, jossa oli syytä varoa, että ei päätynyt mereen sadan metrin pudotuksen jälkeen tai uponnut syvään hankeen kokonaan.

Perjantainakin kuvausonnemme jatkui, ilma ja valo pysyivät hyvänä. Ainoa huolenaiheemme oli oikeastaan se, että Jopi ei tullut lounaalle iltapäivällä eikä kuulunut majakalle vielä iltapäivälläkään. Lähdimme huolestuneina etsimään Jopia kukin suuntaamme, koska mitä tahansa olisi voinut sattua: putoaminen mereen, putoaminen kalliolta, jalka murtunut louhikkoisessa lumen peittämässä maastossa ym. No, Jopi tulikin omin avuin takaisin kun kaikki muistikortit olivat täyttyneet ja kuvaaminen oli ollut pakko lopettaa.

Lauantaina kuvaus jatkui, mutta nyt ilma, valo, ei ollut enää yhtä hyvä kuin aikaisempinä päivinä, aamu ok, iltapäivä kehnohko - harmaa. Sunnuntaina olikin sitten aika ajoin sadetta ja kuvia tuli vähänlaisesti, mutta ideatkin olivat jo vähissä. Maanantaina aamulla alkoi sitten paluumatka sateisessa säässä.

Uskomattoman hieno matka lintuvuorelle. Alkuun arktista säätä, lunta ja kovaa tuulta, auringonpaistetta ja lopulta hyvin keväistä ja lämpöasteita. Saarella oli varmaan lähes satatuhatta lintua! Mikä paikka.

20100313

Lauantai meni lumessa kahlatessa ja hikeä valuttaen, koska lumikengät eivät tulleet mukaan. Lunta tosiaan riittää. Ensin suuntasin kulkuni aamusta Porkkalanniemelle, koska ensimmäisiä muuttolintuja on havaittu sieltäkäsin jo runsaasti. Tikat koputtelivat puiden runkoja herättääkseen vastakkaisen sukupuolen kiinnostuksen. Käpytikkoja ja palokärkiä. Tiaisia ja urpiaisia oli, mutta en päässyt kuvausetäisyydelle.

Niemenkärjestä näki jo sulanveden ja jääpeitteen rajan. Viikko tai kaksi ja kärki on sula. Vesilintujen mekastus kuului hyvin sulanveden alueelta, mutta lintuja itsessään ei paljaalla silmällä nähnyt. Varma merkki keväästä on myös jäällä kököttävät pilkkijät.

Kopparnäsiin menin katsomaan onko timalit tallella. Timaleita ei kuulunut, mutta palokärkiä ja käpytikkoja kyllä, samoin viherpeippo kävi paikalla.

Hieno päivä, mutta eläinkuvat jäi vähälle.

20100306 ja 07

Kaitalahdella viiksitimaleita katsomassa. Aamuauringossa timalit sai hyvään valoon, mutta hieman tuulinen päivä piti linnut ruovikossa alhaalla. Kuvaaminen oli vaikeaa ja kaislat olivat kuin kaltereita. Minulla oli lauantaina 500 millinen ja olin pulassa kun timalit tulivat todella lähelle eli metrin etäisyydelle. Sunnuntaina tulivat vieläkin lähemmäs, mutta nyt minulla oli 300 millinen ja käytin laajakulmaakin, mutta kaislakalterit olivat jälleen läsnä. Luontokuvaajiakin oli näin viikonloppuna runsaasti liikkeellä. Meitä taisi parhaimmillaan olla sunnuntaina jopa kymmenen paikalla.

20100304

Helmikuun loppu meni vähän harakoille, luonto nukkui, pakkasta riitti ja tuuli lisäsi sen purevuutta. Kerran koko kalustoni "jäätyi" niin, että tarkennus lakkasi toimimasta, no jäätyi kuvaajakin ja tuli kiire sisätiloihin lämmittelemään.

Nyt ilmat näyttävät vihdoinkin parhaita puoliaan, lienee kevät tulossa. Metsissä kuulee jo lintujen laulua ja pöllötkin ovat selvästi aktivoituneet. Pieneläimiä taitaa vain olla vähänlaisesti ja pöllöjen pesintä taitaa olla vaarassa, koska hyvä, että ravintoa riittää edes täysikasvuisille linnuille.

Kuvan varpuspöllö tuli pihan linturuokinnalle, ei niinkään siementen perään kuin lentävien siivekkäiden ystävien, ravinnon, toivossa. Muutenkin tuntuu olevan aivan pöllöä pääkaupunkiseudulla; huuhkaja, lehtopöllö,varpuspöllö jne. runsaasti pöllöjä citykanien ja muiden pikkujyrsijöiden perässä.

20100203-07

Oulangan kansallispuistossa. Harmaata, harmaata, lumisadetta, lisää lunta, pakkasta, harmaat säät koko Oulangassa oleskelun ajan. Kiutaköngäs tuli katsottua talvisessa peitteessä ja harmaana päivänä. Vaikka lunta onkin tullut reilut puolimetriä, oli Kiutakönkään polut aivan hyvin käveltävissä, jopa hirvikin oli havainnut polun helpommaksi kävellä kuin metsän hanget. Jokea peitti jääkansi, mutta Kiutakönkään vuolaimmat paikat olivat sulia ja niissä koski kuohusi. Kosken kallioiset seinät olivat valkoisen huurteen peittämät ja puissa oli kevyt lumiharso, tykkyä ei nyt ollut.

Käylän koskilla kävin kuvaamassa koskikaraa 20 C pakkasessa ja kylmä tuli. Karakuvia tuli ja koskikarojen luo pääsin myös Paavo Hamusen matkassa, koska olin tullut Oulankaan syventämään lintukuvaustaitojani Paavon ja Olli Lamminsalon avulla. Perjantai oli pikkutipupäiväni Paavon matkassa, tarkoituksena kuvata mm. tiaisia, koskikaroja, kuukkeleita. Ensimmäinen "lintukuva" tuli kuitenkin hirvestä. Lähellä Venäjän ja Suomen rajaa on hirvien talvehtimisalue ja siellä on runsaasti hirviä. Läheisellä tiaispaikalla taasen ei ollut oikeastaan lainkaan elämää; pari hömötiaista varoitteli mäntyjen latvustossa ja käpytikka kävi näyttäytymässä. Koska oli hiljaista, jatkoimme koskikarapaikkaan Käylään. Karojahan löytyi heti runsaasti ja kosket kuohuivat. Rantoja reunusti lumi ja jää, mutta karat sukelsivat rohkeasti koskeen hakemaan ravintoaan. Linnut levähtivät aina välillä jäisillä reunoilla tai koskessa olevilla kivillä. Muutamaan otteeseen karat lirauttivat ilmoilla aivan mahtavat kevät laulut. Koskilta menimme katsomaan olisiko kuukkelit paikalla ja löytyivät nekin. Paavolla oli niiden evääksi rusinoita ja virolaisilla kuvaajilla oli jauhelihaa. Kuukkelit olivat varsin ahnaalla päällä ja olivat syömässä heti kun eväs oli saatu esille. Upea, kaunis lintu, hienot värit ja nopea arvaamaton lentäjä, ts. lentokuvat olivat hieman hankalia saada. 

Lauantai oli kotkapäiväni. Kojuun taas varhain aamusta ja odottamaan. Tarjolla oli jänistä, kettua, oravaa ja tietysti possua. Kotkat, uros ja naaras, tulivat paikalle jo ennen kunnon hämärää, juuri ennen kello kahdeksaa. Kojua vastapäätä olevan männyn latvassa oleilivat ja parittelivatkin heti aamutuimaan. Parittelun jälkeen lehahtivat ruokailemaan. Koska kotkat tulivat niin varhain paikalle eikä oikeastaan ollut valoja kuvaamiseen, kaikki malttoivat hyvin mielensä ja ensimmäiset kuvat otettiin varovasti aamun valossa eivätkä kotkat välittäneet meistä enää tuossa vaiheessa tuon taivaallista. Ruokailtuaan aikansa lensivät takaisin männyn latvukseen ja parittelivat jälleen. Parittelun jälkeen sulattelivat ruokaansa ja lepäilivät latvuksessa aikansa, jonka jälkeen tulivat jälleen alas ruokailemaan. Lumisade muuttui sankaksi ja tuulikin nousi navakaksi, mutta kotkat ruokailivat ja pari harakkaakin kävi hakemassa oman osansa appeesta. Lumimyräkän jälkeen sää parani hieman ja kotkatkin siirtyivät latvukseen odottelemaan parempaa, taisivat siinä paritellakin kolmannen kerran. Lumisade loppui, mutta navakka tuuli jatkui ja kotkat lähtivät maisemakierrokselle eli lähtivät lentoon ja käyttivät tuulen nosteen hyväkseen ja leijailivat korkealla taivaalla. Välillä näyttäytyivät kojunkin läheisyydessä, mutta eivät tulleet enää alas kuvattavaksi.

20100129-31, 20100201

Utajärvellä kotkia kuvaamassa. Ensimmäinen päivä aivan loistava kotkapäivä: Aamulla varhain pimeässä kojuun -20C, kylmä, kylmä! Kalusto kojuun kuvausvalmiiksi ja sitten odottamaan päivän valkenemista. Kuudelta kojuun, aurinko nousi noin 9.20, korpit tulivat hetken päästä, sitten odotettiin ja odotettiin. Ensimmäinen kotka tuli klo 12.15 ja sen annettiin rauhassa laskutua ja aloittaa ruokailu, kun se pääsi ruoan makuun aloitimme kuvaamisen. Se antoi rauhassa kuvata eikä kauheasti välittänyt sulkimien räksytyksestä, objektiivin liikuttelu sai sen varuilleen. Pari muutakin kotkaa liihotteli paikalle, joten meillä oli melko hyvää actionia tunti pari. Sitten taas odotettiin ja saatiin loppusessiokin. Iltapäivä kojussa oli hieman kylmä kun emme saaneet lämmitintämme syttymään uudestaan. Pimeällä pois.

Lauantai oli tasaisen harmaa päivä, vain -14C. Kuulimme kolmesta eri suunnasta kotkan uikutusta, lisäksi tinttien laulua, korppien rääkäisyä, helikopterin ääntä ja taas korppien räksätystä. Aamulla kotka oli vastapäisen metsän kuusessa puolitoista tuntia äänessä, mutta ei tullut kuvattavaksi ja lopulta liihotti kojujemme yli eikä palannut. Iltapäivällä yksi kotka kävi läpilennolla, mutta ei sekään pysähtynyt. Palattuamme kojuilta pimeällä saimme tietää, että pari hirveä oli jäänyt lähistöllä junan alle, joten siellä oli niille tuoretta lihaa eikä meidän pakastelihamme kelvannut, joten siinä syy kotkattomuuteemme.

Sunnuntai alkoi samalla tavoin odottelulla, korpit tulivat heti yhdeksältä, mutta kotkaa saimme odottaa puolille päivin asti. Silloinkin se teki kolme lähestymisyritystä, mutta kaarsi aina takaisin kuusikkoon. Kaikilla kuvaajilla ei ollut stressinhallintaa tarpeeksi vaan moottoriperät rallattivat jo lähestymisvaiheessa. Lopulta yksi kotka tuli ruokailemaan hetkeksi ja saimme siitä joitakin kuvia ja toinenkin kotka liittyi seuraan. Sessiomme kesti ehkä tunnin verran, mutta joitakin hyviä ruutuja tuli harmaana, tuulisena päivänä, -14C.

Kojuun maanantaina taas pimeässä, -4C kuin kesä, pakkanen tosi heikkoa ja lumisadetta. Naapurikojuihin tuli ranskalaisia 5 henkeä. Pimeässä odottelua, korpit tulivat klo 9, kävivät lähikelossa sekä yrittivät haaskalle. Ranskalaiset alkoivat kuvata ja pitivät innoissaan aika kovaa ääntä ja korpit liihottivat aukean puiden latvoihin odottelemaan tilanteen rauhoittumista. Aurinko nousi ja oli aivan upeat valot! Kotkat puuttuivat. Korpit yrittivät vielä tulla, mutta ranskalaiset pitivät liian kovaa ääntä ja korpit hävisivät kokonaan. Huono juttu. Kotka tuli puolenpäivän aikaan aukean toisenpuolen kuusen latvaan, tarkkaili tilannetta pitkään ja lähti tulemaan keloa kohti. Sarjatulta alkoi kuulumaan naapurikojusta ja kotka kääntyi karkumatkalle heti hakkuuaukean reunasta. Ei kestä ranskalaisten hermot odottaa, että kotkat pääsevät haaskalle ja aloittavat syönnin ennen kuvaamisen aloitusta. Hitsi!!! Sama toistui seuraavallakin kerralla ja samantien lähes koko iltapäivä meni haaskaan tuijottelussa. Ihan viimeisissä valoissa tuli 3 kotkaa vielä käymään, mutta kun lähestyivät alkoivat moottoriperät päristä. No, ranskalaiset saivat pisteitä taivaalla. Vielä ennen pimeää tuli seniorikotkakin keloon minuutiksi, mutta sekin tuli säikytettyä pois.

Neljän päivän sessiosta kaksi oli hyvää ja kaksi katastrofaalisen huonoja, koska kuvaajilla ei ollut hermoja odottaa loppuunasti. Taitolaji saada eläin lähelle.

20100123

Inkoon Kopparnäsissa. Kylmää! Minus 20C ja itätuulta. Kuvia tuli vähän. Nähtyä tuli varpuspöllö sekä viirupöllö, palokärkiä ja tinttejä. Timalit olivat piilossa kuten suurin osa muistakin eläimistä, energiansäästö menossa. Muutama maisemakuva auringonnoususta, mutta ei mitään ihmeellistä. Heikko päivä. Panin vanhoja korppeja esille.

20100116 ja 17

Lauantai meni Kirkkonummen Linlossa. Oli harmaata ja pikkupakkanen. Pilkkijöitä oli jäillä runsaasti. Puut olivat edelleen upean lumikuorrutuksen valtaamia, harmi, että ei tullut lainkaan aurinkoa. Palokärjellä näkyy olevan melko vaikea ravintotilanne kun kaivaa kelojen juurakoitakin jo selvästi lumirajan alapuolelta. Pari palokärkeä näin, mutta en pääsyt kuvaamaan niitä.

Sunnuntai meni Espoon ruovikoissa ja timaleita oli runsaasti ja niin oli valokuvaajiakin. Välillä jää rusahteli siihen malliin, että ehti jo miettiä, että kastuuko. Jää kesti ja kuvia tuli, harmi vain, että taas oli harmaata, jolloin kunnon valot jäi saamatta.

20100109 ja 10

Lauantaina paukkupakkasessa Inkoossa, -20C, auringonpaistetta. Inkooseen siirryin Hanikan kautta, josta hain timaleita, mutta piilossa pysyivät. Pysyivät piilossa myös Inkoossa. Muutamia tinttejä jäi ruutuun ja talvimaisemia. Närhi- ja mustarastasparitkin kävivät paikalla, mutta pysyivät niin risujen suojassa, että kuvista ei tullut kunnollisia. Uh, että oli kylmä päivä vaikka aurinko lämmittikin.

Sunnuntaina Porkkalassa: Pakkanen lauhtunut oleellisesti, -10C ja totaalisen pilvistä, puut kuurassa. Heti kahlattuani ja puuskutettuani ensimmäisen lumisen jyrkän rinteen ylös törmäsin käpylintuihin. Linnut ruokalivat mäntyjen yläosissa totaalisen välinpitämättömänä läsnäolostani. On niillä vain mahtava ristiin menevä nokkavärkki. Nokalla saa männynkävyt auki ja siemenet parempiin suihin. Käpylinnut vaikuttivat kuin jostakin muinaisuudesta tulleilta. Useampi sata ruutua tuli. Jatkoin kuitenkin matkaani ja käpytikka tuli vastaan ja päätin yrittää siitä lentokuvia, koska sillä oli selkeä reitti: käpy lähimännystä ja keloon kiilaamaan se tehtyyn rakoon ja siementen kimppuun ja uudestaan. Vielä riittää parannettavaa, koska Mark III:n tarkennus ei pysynyt mukana ja käsitarkennuksella tuli sen verran vähän ruutuja.

Hieno viikonloppu kaikkineen. Lauantaina kunnon pakkaspäivä upeine maisemineen ja sunnuntaina käpylintu.

20100105 ja 06

Kaitaalla ruovikon äärellä. Kovaa pakkasta tiistaina (-15C) höystettynä kohtalaisella länsituulella ja matalalta paistavalla auringolla. Keskiviikkona pilvistä ja -10 C, uutta lunta. Tuhannen timalikuvaa tuli otettua erikulmista. Välillä jää risahteli jalkojen alla ja uutta vettä tuli jään päälle. Ruovikoissa jää on petollista. Timalit olivat tuulisena tiistaina melkolailla ruokojen keskivaiheilla tuulelta suojassa ja kävivät tämän tästä noukkimassa myös lumeen pudonneet siemenet. Huh, oli kylmää. Keskiviikkona uusi lumi antoi hienoa valoa, valo heijastui alhaalta ja lumiset heinät olivat hieno tausta timaleiden värikkyydelle. Varpuspöllö piipahti paikalla, taisivat timalit nähdä sen paljon ennen minua, koska hävisivät kaislojen kätköihin.

20100104

Kopparnäsissä, pakkasta -14C ja upeaa aurinkoa (sanoisin, että se jopa lämmitti). Pakkanen on pakottanut selvästi kaikki eläimet energiansäästötalkoisiin; vähänlaisesti oli peuroja ja niiden jälkiä, linnutkin olivat harvassa. Käpytikka, sini- ja talitiainen, mustarastas ja kauempaa kuului timalien ääntä.

Lähdin ruovikkoon hakemaan timaleita. Paksussa lumessa liikuminen oli todella raskasta, lisäksi ruovikossa ei ollut jäätä kuin nimeksi. Tämän tästä saapas meni jään läpi veteen eikä kovin syvälle ruovikkoon päässyt. Timalit olivat kyllä edessä 30 m päässä ja söivät ruokojen siemeniä ja lauloivat iloisesti. Taisivat tietää, että en pääse sinne asti. Timalit viihtyivät hyvin auringonpaisteessa ja ruovikon merenpuoleisessa laidassa, laidassa jonne ei vaan ollut mitään asiaa jalan. Tunnin verran odottelin, että tulisivat kuvausetäisyydelle. Pari yksilöä kävi tervehtimässä ihan piruuttaan luonani muutamien sekuntien ajan, jotta saisin pari lohdutuskuvaa.

20100103

Porkkalassa, pakkasta -20C. Meri on jäässä "normaaliajassa", tosin parina edellisenä vuonna meri on ollut auki vielä tammikuun lopussakin. Käpytikkoja oli liikkeellä ja täysin keskittyneenä käpyjen hakuun ja siementen nokkimiseen ulos niistä. Merellä näkyi yksinäinen isokoskelokin.

20100102

Nuuksiossa kunnon pakkasessa, - 17C, pohjoisesta kevyttä tuulta ja lunta riittävästi. Lumi narskui saappaan alla, joten liikkumisesta lähti melkoisesti ääniä joko narsketta tai puhinaa umpihangessa kahlaamisesta. Hirven jälkiä runsaasti, muutamia kauriita, jäniksiä ja joitakin lintuja. Käpytikka, talitiainen, sinitiainen, töyhtötiainen, eipä juuri sen kummoisempaa.

20100101

Vuosi alkoi Inkoon Koparnäsissä. Pientä pakkasta 10-13 C, pohjoisesta hentoa tuulta ja upeaa auringonpaistetta. Lumessa tuli tarvottua jälleen erinäisiä kilometrejä. Lunta on polviin asti ja kaloreita kuluu hulppeasti, on meinaan tosi raskasta liikkua. Ruovikossa yritin päästä timaleiden ulottuville, mutta enpä päässyt ääntä lähemmäksi, koska lunta oli paljon ja jää oli ruovikossa olematonta ja tuon tuostakin putosin jään läpi. Ruovikon jälkeen suuntasin kalliorannoille, jossa lahdet ovat jäätymässä hyvää vauhtia. Jäät pitivät kaikenlaista ääntä narinasta, paukkeeseen ja hieman kuulosti välillä jopa linnunlaulultakin. Hieno ulkoilupäivä, toivotaan, että säät jatkuvat tälläisina hieman pitempään.

20091231

Vuoden viimeinen päivä meni Porkkalan hankia tarpoessa. Hieno sää kaiken kaikkea; kymmenen asteen pikkupakkanen, lunta ripotteli hienokseltaan, aurinko paistoi matalalta. Ihan yksin ei tarvinnut olla niemellä tuli lintumies vastaan ja hän tiesi kertoa, että varpuspöllö ja piekana ovat niemellä. No, en niitä nähnyt. Lumeen jääneistä jäljistä päätellen alueella oli runsaasti kauriita, kettu oli ajanut jänistä takaa ja muutenkin jäniksen jälkiä.

Meri oli edelleen täysin avoin ja kyhmyjoutsenet ruokailivat rannoilla. Paikalla oli kaksi pariskuntaa. Ei ollut ihan helppoa niilläkään kun selkämyksestä ja pyrstön höyhenistä roikkui jäitä. Ne olivat myöskin hyvin puolustuskannalla, koska lähestyessä niitä uros lähti agressiivisesti uimaan kohti ja sähisemään. Kuvassa yksi tälläinen elävä, luminen kivi:

20091220

Joulua ennen tuli käytyä Porkkalanniemellä pariin otteeseen. Vaikka pakkasta oli ollut jo pitempään toistakymmentä astetta oli meri edelleen täysin auki. Lunta on kyllä tullut ja tuiskusi edelleen ennen joulua. Lähdin niemelle lähinnä maisemien takia vaikka olikin harmaata ja kalusto oli sen mukaista. Kuinka ollakaan niemenkärjessä törmäsin heti merikotkaan, joka lehahti lentoon kun saavuin rannan läheisyyteen. Kamerassa 24-105 mm lasi - ei toivoakaan kuvasta. Hetken päästä yhytin pensaikossa lepäävän peuraparin, joka ei ollut kuullut eikä haistanut minua kovan myräkän takia. Otin kuitenkin maisemakuvan:

Meri ei tosiaankaan ollut jäässä, mutta rantakivet oli kuorrutettu vaalealla jäällä. Ne muutamat pienet lahdet joita on kärjessä olivat täyttymässä pyöreistä jäälautoista, lautoista jotka pyörivät toisiaan vasten meren aallokossa ja pyöristyivät lisää. Tuulen tyyntyessä nämä jäälautat hitsautuisivat yhteneviksi lautoiksi ja vähitellen lahdet umpeutuisivat. Jäälautoilla oli katkenneita kaisloja, jotka jää ja tuuli olivat repineet irti kaislikoista.

Harmaa päivä myrskyisellä niemellä ei tuottanut mitään hyviä kuvia,lähinnädokumentteja missä talven myötä mennään.

20091125-28

Kuhmossa rajavyöhykkeellä kolme päivää. Ilmat olivat ties mitä; sadetta, lumimyrskyä, pilvipoutaa, auringon ja kuun pilkahduksia. Tosin päivä oli lyhyt ja erittäin lyhyt kunnon kuvien saantiin eli valoisaa aikaa oli 6 tuntia. Säkkipimeää ei tosin ollut missään vaiheessa siitä piti vähäinen lumi huolta.

Ensimmäinen päivä oli vähän niinkuin totuttelua kojuiluun. Käpytikka, hömötiainen, talitiainen eikä korppi välittänyt saapumisestani juurikaan, mutta paikalla olevat merikotkat tyytyivät tiirailemaan tilannetta kaukaisten kelojen latvoista.

Toinen päivä olikin sitten lumimyräkkää, lunta tulikin kunnolla, väliin aivan vaakasuoraan. Pikkulinnut olivat aivan normaalisti paikalla. Pari merikotkaakin uskalsi jo lähemmäs, mutta kuvausetäisyydelle ne tulivat vasta kun oli hieman liian pimeää kunnon kuviin. Korppeja ei talvinen keli häirinnyt lainkaan, niitä oli lähemmäs 100 yksilöä paikalla.

Kolmantena päivänä aamu valkenikin oikein susien kera. Ensimmäinen tuli paikalle jo aamuhämärissä eikä siitä tullut muita kuin taidekuvia. Seuraavat kaksi tulivat lähes heti ensimmäisen paettua paikalta. Valoa oli jo tarpeeksi kohtuullisiin kuviin. Puolisen tuntia sudet söivät kupuunsa ja antoivat kuvata. Toisella näistä susista oli mielenkiintoiset juovat selässä, aivan kuin karhu olisi joskus tempaissut kämmenellä niin, että suden selästä oli karvat saaneet kyytiä ja kämmenen jälki jäänyt muistoksi kohtaamisesta. Pian susien lähdettyä pikkulinnut, tikat ja tiaiset, puuhastelivat normaalisti. Merikotkat pysyivät jälleen kaukana ja tulivat lähelle vasta iltahämärissä klo 15. Korppeja toki riitti nytkin.

Paluupäivä olikin sitten hiljainen päivä; pikkulinnut paikalla, korpit paikalla (alakuvassa oleva pariskunta tallusteli yhdessä edestakaisin  pitkään vaihtaen parhaat juorut keskenään), merikotka kävi hätäisesti, ei susia, ei ahmaa ja karhut pitkillä nokosilla.

20091122

Parina viime viikonloppuna on tullut tallusteltua Inkoon ruovikoissa viiksitimalin perässä. Ilmat ovat olleet harmaita ja sateisia. Tänään oli vihdoinkin aurinkoista kunnes iltapäivällä tuli jälleen tasainen harmaus. Ruovikoissa on ollut vettä melko runsaasti ja hieman niljakastakin. Ruovikkoon tekee melko hyviä polkuja kauriit sekä hirvet. Toivottavasti saan kohdattua ne jonain päivänä, koska jäljet ovat olleet joka kerta tuoreita. Viiksitimaleita on tosiaan runsaasti, pajusirkkuja löytyy ja tietysti sinitiaisia, talitiaisia sekä hömötiaisia ja erinäisiä tikkalajeja kuten käpytikka, valkoselkätikka sekä palokärki. Laulujoutsenia on lentänyt yli lämpimämpiin maihin. Merikotkakin tuli nähtyä tänään, kuten pari tilheäkin. Valoa on harmaina päivinä niukasti ja kuvaaminen on hankalaa vaikka käyttääkin korkeita ISO arvoja eli rakeisuutta tulee.

20091101

Lauantainakin tuli vielä timalikuvia. Tosin taustat jäivät varsin harmaiksi, koska oli pilvistä. Ruovikossa lentelee kaikenkaikkiaan varmaan 50 timalia kolmena eri parvena. Perjantaina ja lauantaina tulivat ihan lähelle, mutta tänään vaikka kuinka käveli ruovikossa niin ei päässyt lähelle. Kunnon saappaat olivat taas tarpeen, koska vettä oli väliin riittävästi (meinas hörpätä), hengityssuojaintakin olisi tarvittu. Ruovikon pohja päästi melkoisia kaasuja uumenistaan. Hiljainen päivä, ei juuri mitään tinttejä, käpytikkaa, palokärkeä kummosempaa, muutama kauris. Eilen kuolleena löytyneestä jäniksestä ei ollut enää kuin luuranko jäljellä, varikset ja harakat olivat siivoustyössä.

20091030

Inkoon Kopparnäsissä. Aamupakkasessa ennen auringonnousua ruovikkoon ja ruovikossa koko aamu. Viiksitimalit lentelivät pitkin ruovikkoa ravinnon perässä. Väliin kuului huikeaa kahinaa aivan kuin jokin isompikin eläin olisi tullut ruovikossa kohti, mutta ääni osoittautui aina lopulta timaliparveksi, joka ruokaili ja pyrähteli kaislojen keskellä. Kuvaaminen oli vaikeaa kun timalin ja objektiivin väliin pyrki aina jäämään ylimääräisiä ruokoja ja lisäksi automaattitarkennus pomppi ruokojen ja timalin välillä. No, kuvia tuli. Paluumatkalla törmäsin vielä kolmeen valkohäntäkauriiseen.

-

20091011

Inkoon Kopparnäsissä. Pitkän tauon jälkeen vihdoin taas metsässä. Aamu oli mitä kaunein, aurinkoa ja pikkupakkasta. Lintuja runsaasti ja osa muuttopuuhissa. Ruovikossa timalit parveilivat syöden ruokojen siemeniä, upeita viiksivalluja, mutta valitettavasti pysyivät sen verran kaukana, että kuvaa ei saanut. Tiaisia, heinäsorsia, joutsenia, silkkiuikkuja, punarintoja ym. ym. Syksyn värit loistivat; keltaiset haavanlehdet, punaiset pihlajanmarjat.

Pari kauristakin tuli nähtyä. Kauriiden ja hirvien perässä oli punaliivisiä metsästäjiäkin, joten hieman piti katsoa missä kulki maastonvärisessä puvussani. Kauriit ja hirvet taisivat säästyä, mutta mereltä kuului myös pauketta, joten vesilintuja taisi jäädä saaliiksi.

                                                     -

20090718

Salmen ulkoilualueella Salmijärven ympäristössä tuli vietettyä lauantaita. Mahtava päivä, kunnon kesäinen hellepäivä. Ei mikään valokuvausilma, mutta piti päästä ulkoiluttamaan kameraa kuitenkin. Kartasta havaitsin, että Salmijärven länsipuolella on melkoinen kallio, Kutumäki, jyrkkine rinteineen ja piti mennä katsomaan soveltuuko paikka maisemakuvaukseen. Hiki tuli ennenkuin oli kallion päällä. Kannatti nousta sinne, koska näkymät olivat hyvät, mutta puut ovat sielläkin kasvaneet niin pitkiksi, että varsinaisen maisemakuvan ottaminen ei sieltä onnistu.

Järven rannalta sai kuitenkin hyviä kuvia lumpeista sekä järvimaiseman. Läheisellä niitylläkin kasvoi vaikka mitä; päivänkakkara, tervakko, peurankello, kurjenkello ym. Kuvia tuli melko paljon, mutta nyt on pulaa kuvien käsittelyajasta kun ilmat ovat näinkin hyvät mitä ovat, joten paljon jää kuvia odottamaan syksyn sateita.

20090715

Nuuksion soita koluten. Puolipilvinen päivä, hyvä kasvien kuvaamiseen. Maariankämmeköitä, metsämaitikoita, kissankelloja, kurjenkelloja ym. ym. Kihokkeja ei vain tullut vastaan vaikka kuinka hain. Sitä vastoin useallakin suolla oli kypsymässä jonkinmoinen sato lakkoja. Suot ovat melkolailla kasvaneet rämeiksi Nuuksiossa eikä Torronsuon kaltaista maastoa juurikaan tullut vastaan.

20090705 -20090708

Martinselkosen Eräkeskuksella tapaamassa karhuja, joita riittikin runsaasti ihan kuvattavaksi asti. Aihesta lisää Mesikämmenien sivuilla.

20090701 - 20090704

Kesäloma alkoi Oulangan kansallispuistossa kasvi- ja maisemakuvauskurssilla. Ensinnäkin näin etelän ihmiselle maisemat olivat aivan uskomattoman jylhät; Kitka- ja Oulankajoki, lukuisat kosket niiden varrella, jylhät vaarat, joiden laelta avautui aivan mahtavia näkymiä. Maanrajassa taasen avautui uusi kevät lukuisine eri kasveineen, joita ei eteläisessä Suomessa edes tapaa; tikankontti, arnikki, lapinvuokko, neidonkenkä jne. .

Säät eivät antaneet hyviä maisemakuvia valon puolesta, koska oli joko lähes pilvetöntä ja kovaa valoa tai täysin harmaata sadetta enteilevää. Kasvien kuvaukseen olosuhteet olivat hyvät. Eräänä aamuna kannatti herätä puoli neljä aamulla ja lähteä läheiselle suolle kuvaamaan tikankonttia, jonka lehdistä sadepisarat kimaltelivat. Suolta sai paljon muitakin kasveja; maariankämmekkä, tähtitalvikki, isotalvikki, siniyökönlehti, valkoyökönlehti ym.

Arnikkia lähdimme hakemaan Oulangan kanjonilta. Maisemat olivat todella hulppeat kanjonin harjalta ja pohjalla luikerteli Oulankajoki. Rinteet olivat todella jyrkät ja reunalla piti katsoa tarkkaan mihin jalkansa sijoitti, jotta ei tullut reilua sadan metrin pudotusta. Arnikkeja löytyikin kahdestakin eri paikasta. Molemmat paikat olivat varsin luotaantyöntäviä, hyvin vaikeasti tavoitettavia. Ensimmäiset kasvoivat ylhäällä jyrkänteen aivan uloimmaisilla reunoilla ja lähikuvien otto oli melkoista akrobatiaa, jotta ei putoaisi. Toinen kasvupaikka löytyi kanjonin toiselta puolelta erään jyrkänteen puolivälistä. Laskeutumien sinne oli varsin vaivalloista ja joillakin usko loppui kesken ja loppumatka taivaltamatta. Mutta laskeutuminen kannatti, täydessä kukassa arnikkia ja lukuisia yksilöitä. Paikalla kasvoi myös runsaasti lapinvuokkoa, mutta se oli jo kukintansa ohi. Kanjonin ympäristöstä löytyi toki muitakin kasveja; vanamo, mesimarja, kissankäpälä ja muutama vielä tunnistamatonkin yksilö.

Päähkänänvaarallakin tuli käytyä. Vaara on kuulemma Euroopan paras maisemakuvauspaikka. Vaaran päältä avautui näkymä aina Venäjälle asti ja alla luikerteli Kitkanjoki. Valitettavasti oli keskikesä, keskipäivä ja valo kovan sorttista, joten maisemakuvat ovat lähinnä dokumentteja näkymistä ilman aamu-usvaa, auringonnousua tai muuta maisemaan sopivaa efektiä.

20090530 ja 20090531

Lauantaiaamuna Fiskarsinmäelle katsomaan olisiko kielot jo kuvattavissa. Kielot kukassa, samaten kalliokielot, metsäkurjenpolvi, ahomansikka ja niin niin monet muut kasvit. Paikan lehtometsän puut olivat viikon aikana saaneet kunnon lehvästön aikaiseksi, tuntui kuin olisi ollut viidakossa, valokin oli kadonnut, jäänyt puiden latvojen yläpuolelle. Kieloja tuli kuvattua ja osoittautuivat  erittäin hankaliksi, haastaviksi, jotta niissä olisi ollut valo kohdillaan, kielon kellot paikallaan ja lehdestäkin osa kuvassa.

Iltapäivä meni Inkoossa meren rannalla. Sielläkin oli kukkaloistoa jo parhaimmillaan ruohokanukkaa, ketohanhikkia, ketoorvokkia, metsäorvokkia, merisauniota jne. Lintujen pesintäkin oli meneillään; silkkiuikuilla haudonta menossa kuten kyhmyjoutsenellakin. Paras iltapäiväkuva tuli merisauniosta, joka oli juurtunut kallionkoloon aavan meren rannalle aivan lähelle vesirajaa.

Sunnuntai meni Nurmijärven Myllykoskella. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen, liiankin aurinkoinen, koska luonto nuokkui eikä kuvattavaa juurikaan tullut (korentoja muutamia, linnut pitivät etäisyyttä, valo ei suosinut kasvikuvaustakaan). No, hermostunut orava sentään sattui kohdille. Mekasti ja poseerasi kuusen oksalla. Telkkä yritti ruokailla pikkukoskella ja sukelteli ja vilvoitteli joessa. Myllykoski lienee parhaimmillaan parin viikon päästä.

20090520

Kuhmon erämaissa tarkoituksena saada kuvattua karhua, ahmaa ja susia. Ilma oli hyvä valokuvaukseen puolipilvinen, + 14 C. Aikani sekoiltuani metsäautoteillä löysin perille paikkaan mihin saatoin jättää autoni. Kamat kantoon ja pitkospuille ja suolle rämpimään. Hikihän siinä tuli, mutta kojulle pääsin, tosin vasen kumisaapas märkänä.

Asetin kamerani kuvausaukkoihin ja aloin odottelemaan, josko jotakin kuvattavaa tulisi ennen iltahämärää ja odotettavissa olevia suurpetojamme. Korpit tietenkin olivat paikalla sekä kalalokit (Kuhmon salomailla!). Tullessa havaitsin muuttohaukan eräällä hakkuuaukealla ja täällä kojulla kierteli sinisuohaukka ja illan laskeutuessa saapui merikotkakin paikalle. Vesilinnuista ja kahlaajista paikalla oli sinisorsa, tavi, valkoviklo, rantasipi ym. ym. mm. töyhtöhyyppäkin viihtyi suoalueella erinomaisesti.

Hämärä laskeutui ja linnutkin kävivät yöpuulle - ei karhuja, ei ahmaa, ei susia. Ajattelin, että nukun pimeimmän osan yöstä klo 23-01 välisen ajan, koska silloin kuvaaminen on muutenkin haastavaa pimeän takia. Kävin kojun lattialle yöpuulle. Hetken makailtuani kuulosti siltä, että vatsani olisi murissut, mutta eihän minulla ollut edes nälkä! Murina kuului kojun ulkopuolelta - äkkiä ylös katsomaan mitä tapahtuu; karhuemo oli löytänyt paikalle viime vuoden kevään pennun kanssa ja jyystivät haaskaa sen kuin kerkesivät. Kauempaa kuului myös mouruamista, mutta hämärässä ei nähnyt mitä siellä oli (todennäköisesti kiimaisia uroita).

Karhut käyskentelivät pitkin suota kojuni edessä useamman tunnin. Itseasiassa karhunpentu määräsi suunnan; pentu poukkoili pitkin suota ja emo löntysteli perässä. Kaksi sutta tuli paikalle noin klo 01.30. Karhuemo valpastui heti ja pyrki olemaan jatkuvasti susien ja pennun välissä. Sekä karhu että susi kunnioittivat toisiaan eikä mitään ottelua syntynyt vaikka yksi susista oli lähimmillään noin metrin kahden päässä emosta. Rohkein susi ajoi myös hetken karhunpentua takaa ja emo löntysteli perään ja hävisivät näkyvistä. Vartin päästä karhut palasivat paikalle, susia ei näkynyt. Karhut lähtivät takaisin Venäjän puolelle 02.30 ja sudet palasivat paikalle ruokailemaan. Sudet olivat äärettömän varovaisia kokoajan, vain rohkein uskalsi tulla kojun läheisyyteen, n. 50 metriin, mutta toinen ei uskaltautunut metsärajasta aukealle lainkaan. Sudetkin lähtivät paikalta 03.30 ja neljään mennessä ei tapahtunut mitään, joten nyt yöpuulle. Nukuin 07:ään asti, korppikello herätti. Kahdeksalta lähdin kojulta takaisin autolle ja paluumatkalle. Metsäautotiellä sain vielä kuvattua tilhiparven ruokailua pajukossa. Valitettavasti yöllä otettujen kuvien laatu ei ole kaksista, suuret ISO-arvot, hitaat suljinajat.

20090504

Inkoossa upeana maanantaiaamuna, puolipilvistä varhain aamulla, mutta keskipäivän lähestyessä tuli aurinkokin esiin. Silkkiuikuilla pesänteko meneillään ja osalla jo munatkin pesässä. Parit ravistelevat edelleen päitään keskenään, mutta pingviinitanssia ei enää näe eli parit valikoituneet. Pesää rakentavat sekä koiras että naaras, välillä pesän kestoa ja kuntoa mitataan hyppäämällä siihen ja tallustelemalla siinä kuin pingviini. Eräästä pesästä kävi selkälokki syömässä ainakin yhden munan eikä uikut juurikaan puolustaneet pesäänsä, koska pelkällä ääntelyllä ei lokkia hätyytellä. Toiset uikkuparit kyllä pidetään nahistelemalla kauempana omasta pesästä. Rantasipikin lentelee merenpinnan päällä ja istahti viereiselle kivelle.

20090502

Nuuksiossa ja kartta kotona! Pääsääntöisesti piti samoilla isojen merkittyjen polkujen läheisyydessä. Aamusta alkaen oli aurinkoista, kovaa valoa eikä pilvenhattaraakaan, joten kuvat jäivät vähiin. Lämmin päivä. Ensimmäiset perhosetkin olivat liikkeellä ja lentelivät kukasta kukkaan ja välillä pyörivät ilmassa keskenään ja minä konttasin perässä, jotta saisin kuvan samalta tasolta. Juuri kun sain tarkennettua ja sommittelun kohdalleen ja olin painamassa suljinta, perhonen lennähti seuraavaan kukkaan. Sitruunaperhoset ja nokkosperhoset liikkeellä, kohta tulevat suruvaipat. 

20090501 

Samoilua Nuuksion erämaissa arki-iltaisin ja Vapun päivän aamuna. Sulamisvedet virtaavat edelleen vuolaina puroissa. Solvallan Urheiluopistolta Meerlammelle katsomaan jyrkänteitä ja lohkareita. Valtavia järkäleitä olivatkin, jyrkänteen keskellä näytti jollakin linnulla olevan pesäkin rakennettuna. Luolamainen syvennys lohkareiden välissä tarjoaa varmaan suojaa ja yöpymispaikan eläimille.

Alueella, Nuuksiossa, on lukuisia hiidenkirnuja, muistoja jääkaudesta. Oheinen kuva on läheltä Kattilan leirikeskusta.

Nuuksion pohjoinen alue on melkoista erämaata synkkine metsineen, mutta siellä luonto on myös hyvin koskematonta. Hyviä puropaikkoja, erinäisiä kasveja, lintuja jne. ainoa haitta lienee, että alueella on todella raskasta liikkua, niin paljon on ryteikköjä, kaatuneita puita ja suolampareita. No, saapahan liikuntaa kun kantaa kuvauskalustoa selässään.

20090425

Inkooseen aamuyöstä. Hieman pakkasen puolella, muuten ihan kelpo keli. Silkkiuikut ääntelivät pesimälahdella kuuluvasti. Kojuun ja kuvaamaan. Valitettavasti pitivät turhaan etäisyyttä kojulle (uusi paikka, arastivat). Paikalla haahkoja, telkkä, isokoskelo, sinisorsia, harmaahaikara, kyhmyjoutsenet, peippoja ja tietysti runsaasti uikkuja. Muutaman kerran nousivat kunnon kosiotanssiin, mutta etäällä, pieniä tappelujakin oli, muuten sangen rauhallista menoa edelliseen viikonloppuun verrattuna. Aamusessio jäi hieman lyhyen laiseksi, koska ensimmäiset vapaa-ajan kalastajat saapuivat paikalle jo klo 8. Kala- ja lapintiiratkin ovat muuten jo paikalla.

20090419

Aamu Inkoossa ruovikon äärellä, joka oli yön aikana jäätynyt riitteeseen, joten silkkiuikut olivat avomerellä - ei kuvia uikuista. Seurasin kuitenkin mitä lahdelmassa tapahtui: kyhmyjoutsenparilla oli pesänteko kesken ja nekin olivat ruokailemassa avovedessä hieman pitemmällä lahdesta. Päättivät kuitenkin tulla pesälleen ja ei lentäen vaan jäätä murtaen. Oman painon avulla mursivat jäätä lähes 100 metrin matkan ja tulivat pesälleen. Iltapäiväksi lähdin Nuuksioon katsomaan missä siellä kevät menee: Järvet edelleen jäässä ja muutenkin tuntui olevan vielä harvinaisen talvissessa kunnossa. Pienet kosket ja purot olivat täynnä vettä ja virtasivat vuolaana. Pari viikkoa menee vielä ennen kuin Nuukisossa on kummosempaa kuvaamista.

20090418

Inkoossa ruovikon vierellä hyvissä ajoin auringonnousun kanssa eli räntäsateessa. Ruovikossa silkkiuikut mekkaloivat soitimellaan hyvin kuuluvasti eivätkä paljon häiriintyneet vaikka pystytin kojuni aivan vesirajaan. Räntää tuli kyllä riittävästi ja pelkäsin, että tulee hukkareissu ja valot pysyvät harmaana. Aurinko tuli kuitenkin pilkistelemään ja lopulta paistoi matalalta antaen lämmintä valoa ruovikkoon.

Uikut heiluttivat ja ravistelivat päitään. Pään töyhdöt pörröllään keimailivat. Kerran nousivat pingviinitanssiin. Soidinmenot jatkunevat viikon kaksi, joten kuvausmahdollisuuksia tullee lisää. Välillä oli hieman epäselvyyksiä reviireistäkin ja piti ottaa hieman mittaa toisesta. Muita lajeja paikalla olivat harmaahaikara, telkät, erinäiset lokit, peippo, punarinta ja västäräkki.

20090410-20090413

Pääsiäinen tuli vietettyä piilokojussa Kuhmossa. Ilmatieteenlaitoksen mukaan sään piti olla mitä mainioin pyhien ajan, mutta perjantai alkoi kunnon lumimyräkällä, lauantai oli muuten vain pilvinen lukuunottamatta lauantain hetken auringon häivähdystä illalla, sunnuntai harmaa ja maanantaiaamu harmaa. Yöt olivat kylmiä ja lämmittämättömässä kojussa tahtoi tulla hieman vilu aamuyön tunteina.

Lauantai-iltana sattui hyvä hetkellinen ilta-auringon häivähdys ja sain muutamia kuvia riekosta. Myöhemmin illalla tuli ahma visiitille. Ahma oikein nautti juoksennella kojuni lähellä. Sitten se lähti ruoan perään ja palasi metsän siimeksessä ruokapala suussaan kojun taakse, hiipi erään puun lähelle ja piilotti saaliinsa. Vielä yksi ruokamatka ja kunnon lihaisa luukimpale suussaan se siirtyi metsän pimentoihin. Ahma on mitä komein peto Suomen metsissä; pistävä katse, verenhimoiset kulmahampaat ja niin kömpelön ketterä liikkeissään. Mahtava eläin.

Sunnuntaina ei kovasti tapahtunut ja oli aikaa keskittyä pikkulintujen kuvaamiseen; merikotka, korppi, talitiainen, pulmunen, käpytikka, viherpeippo ym.

Maanantaiaamuna alkoi tapahtua. Varikset aloittivat varoitushuudoilla jo hyvissä ajoin ennen aamu viittä ja hetken päästä korpit yhtyivät varoituksiin. Mitä metsässä on? Metsärajaan tuijottamista ja hetken päästä näkyikin susi, joka arasti lähestyi aukiota ruoan toivossa. Korpit ahdistivat lähestyjää jatkuvasti. Metsästä tuli lisää susia yksi, kaksi, kolme, yhteensä näkyvissä oli neljä sutta ja kaikki sangen arkoja ja varovaisia. Kolme kääntyikin äkisti takaisin metsän puolelle, mutta yksi jatkoi rohkeaa lähestymistä korppien hyökkäyksistä huolimatta. Susi pääsi haaskalle ja sai siitä irti kimpaleen ja juoksi se suussaan takaisin metsään. Tässäkö kaikki?

Pienen aikaa jouduimme odottamaan, korpit jatkoivat huutojaan ja sieltähän rohkein susi saapui takaisin. Lähestyi jälleen varovasti saalista ja korpit ahdistivat. Metsän reunaan palasi kaksi muutakin sutta, mutta neljäs ei enää tullut takaisin. Rohkein ja vahvin susi oli haaskan kimpussa ja saikin siitä tovin jälkeen lisää kimpaleita irti. Yksi susista keskittyi korppien säikyttelyyn ja yksi seurasi toimia metsän reunasta. Johtajasusi lähti ruoka suussaan metsään ja muut seurasivat. Hiljaisuus laskeutui suoalueelle, mitä korpit hieman säestelivät. Myöhemmin aamulla alueelle liihotteli kolme nuorta merikotkaa.

20090329

Porkkalassa +1 C, merkillinen sää, merisumua, aurinkoa, välillä tuulee idästä kylmästi. Lauantain lumisateen jälkeen oli mielenkiintoista nähdä minkälaisessa lumipeitteessä niemen kärki oli. Lunta oli, mutta ehkäpä vain 5 cm uutta lunta. Valojen puolesta oli mahtavaa; mantereella tuiki synkkää, todella harmaata, mutta meren puolella aurinko paistoi kirkkaasti ja merisumu toimi suodattimena. Sumu vyöryi mereltä seinän lailla ja kun sumuseinä osui niin olo muuttui kalsean kylmäksi. Muutama hieno ruutu tuli. Tukkasotkia, koskeloita, haahkoja, viherpeippoja jne. Paljon valkohäntäkauriin tuoreita jälkiä.

20090327

Porkkalassa -17C, aivan upea aurinkoinen aamu. Niemen kärki on lähes sulana, mutta yöllä tullut kova pakkanen jäädyttänyt riitteeseen rantavedet. Kyhmyjoutsenia, telkkiä, koskeloita, kanadanhanhia, erinäisiä lokkeja ym. Valkohäntäpeuratkin olivat liikkeellä meren jäällä.

20090322

Aurinkoisena pakkasaamuna Nurmijärvellä katsomassa onko kevät vaikuttanut jo Vantaanjoen virtaamaan. Myllykoski oli vielä paksussa jäässä, mutta paikka paikoin sulanveden osuus on jo lisääntynyt. Telkkiä oli uiskentelemassa sulissa, käpytikkoja oli runsaasti haavoissa ja palokärkiäkin kuului. Oheisessa kuvassa aamuauringon säteet punasivat heijastuksessa joen vettä, joka oli hieman riitteessä yöpakkasesta.

20090321

Inkoossa, +- 0C, pohjoistuulta. Auringon nousua lähdin kuvaamaan, mutta kuinka ollakaan sattui jälleen pilviä esteeksi (yöllä oli muuten satanut vettä). Sarvipöllö pääsi pelästyttämään aamutuimaan hämärässä. Aamu oli kuitenkin kohtalainen, aurinkoa tuli, mutta tuuli oli melko voimakasta pohjoisesta. Muuttolintuja kuitenkin tuli: uuttukyyhkyjä, laulujoutsenia, pari harmaahaikaraa ym. Kuvailin kuitenkin lähinnä käpytikkaa (palokärki ei suostunut tulemaan kuvausetäisyydelle), sinitiaisia, talitiaisia, mustarastasta sekä viherpeippoa. Viherpeipot olivat pesänrakennuspuuhissa. 

20090315

Inkoossa edelleen, + 1C, pilvistä. Hiljaista oli lintujen puolesta. Tikkoja oli liikkeellä, käpytikka, palokärki jne. muuten eipä mitään erikoisempaa. Tylsä päivä.

20090314

Inkoossa, pitkin meren rantoja ja ruovikkoja, -1C, aurinkoinen aamu. Viikolla tulleen lumen takia maastossa vaeltaminen oli sangen raskasta. Selvästi kevät! Lintujen laulua runsaasti; talitiaiset, hömötiaiset, sinitiaiset ja viherpeipot. Törmään nykyisin joka reissulla puukiipijöihin, joita ei aikaisempina vuosina näkynyt läheskään yhtä paljon kuin nyt. Tikat ovat myös hyvässä vauhdissa; palokärjet rummuttavat kutsuvasti ja laulavat lentäessään. Käpytikatkin aktiivisia. Hieno aamupäivä luonnossa.

20090308

Sunnuntaina Kirkkonummen Linlossa, - 5C, pilvistä aamusta. Tinttejä ja puukiipijöitä ja muutama valkohäntäpeura. Aika hiljaista oli koko saarella. Lauantaina yritin edelleen timaleita ruovikoista, mutta ei löytynyt, mutta kävelyä tuli sitten enemmänkin. 

20090301

Maaliskuu alkoi ulkoillen; aamulla varhain maastoon Espoonlahteen, - 7C, pilvistä. Kojussa kylmää, sormet kärsivät, muuten ok.  Sinitiaisia, talitiaisia, naakkoja jne. Iltapäiväksi Hanikkaan kun aurinkokin tuli esiin ja lupaili hyvää valoa. Hanikasta viiksitimali. Tulipahan otettua jokunen ruutu (noin 1000).

20090228

Ulkona on tullut liikuttua runsaasti helmikuussa. Reilu viikko meni Espanjassa golfia pelaillen ja muutama ruutu luonnostakin tuli otettua; hieman sateen uhkaa ja auringonnousu.

Lomalta palattua oli pakko päästä ulos ja tällä viikolla on tullut käytyä Porkkalassa, Hanikassa sekä Fiskarsinmäellä. Porkkalassa olin kuvaamassa auringonlaskua ja käytin ND -suotimia tummentaakseni taivaan, jotta valotus olisi helpompaa. Draamaa tuli ainakin kuviin.

Hanikassa kuvasin puukiipijää sekä hippiäistä. Valitettavasti minulle ei viiksitimalit suostuneet näyttäytymään Hanikan ruovikossa vaikka niitä oli siellä nähty runsaasti. Fiskarsinmäellä ei juuri muita lintuja ollut kuin käpytikka, sinitiainen ja talitiainen (no oli myös harakoita, variksia ja naakkoja).

20090131

Inkoon Kopparnäsissä; ennen auringonnousua paikalla, kireä pakkanen -19 C ja kevyt tuuli koillisesta, auts kylmää!. Juuri ennen auringonnousua Porkkalan suunnasta nousi massiivinen tumma pilvi tai merisumua, joka esti aurinkoa näkymästä varhain aamulla. Yritin kuvata jälleen maisemia ja täytyy myöntää, että vaikeaa on. Nytkään valo ei oikein suosinut, kiitos tummien pilvien, no joitain usva kuvia tuli. Paikalla oli useita kymmeniä isokoskeloita, olin näkevinäni pari tukkakoskeloakin sekä alleja. Tutut kyhmyjoutsenetkin olivat paikalla. Myyrien ja päästäisten jälkiä oli runsaasti lumessa.

-

20090125

Porkkalassa; harmaa, pimeä, synkkä päivä, navakkaa itätuulta, +1 C ja meriveden pinta noin 40 cm normaalia alhaisemmalla tasolla. Meri täysin jäätön. Peuran jälkiä oli lumessa aika lailla, linnuista kävi tervehtimässä isokoskelot, kyhmyjoutsenet, harmaahaikara ja koskikara, joka sukelteli ravintoa lahdenpoukamassa. Valoa ei vaan tunnu olevan täällä etelässä. Tyydyin kuvaamaan merestä nousseita uusia kivikoita pitkillä valotusajoilla 5-20 s.

-

20090124

Nurmijärven Myllykoskella; lunta 15 cm, pientä pakkasta, Vantaanjoessa vettä kohtuullisesti. Joki oli jäässä lukuunottamatta koskipaikkoja; Myllykoski, Niittukoski, Tamppikoski. Sää oli pilvinen eikä valo suosinut valokuvaamista. Otin kuitenkin joitakin kuvia, muuten päivä meni ulkoilun parissa.

20081231

Nuuksion aarniometsissä päivän valoisa aika. Lähdin hakemaan koskikaraa ja löytyihän se ja se jopa lauloi välillä, mutta ei päästänyt riittävän lähelle jotta olisi saanut kunnon kuvaa. Täytynee tulla uudestaan kojun kera, jotta tulisi riittävän lähelle. Talitiaisia ja sinitiaisia lukuisia paikalla. Tyydyin kuvailemaan veden virtaamista vähän pidemmällä valotuksella ja jäätä jota oli muodostunut kiviin ja puron yli kaatuneisiin runkoihin. Hyvää liikuntaa tuli tällä kertaa, ei niinkään kuvia.

20081228

Kopparnäsissä pitkästä aikaa. Rannikkoalueella ei ole juurikaan ollut pilvetöntä loppuvuonna ja harmaudessa ei ole tullut lähdettyä kameran ulkoiluttamiseen. No, vihdoinkin koitti aika mennä kuvaamaan auringon nousua. Hieman myöhästyin parhaista valoista, mutta kyllä punaista ja oranssia riitti, eli passissa pitää olla noin 1 tunti ennen nousua, jotta saa parhaat valot. Linnuista paikalla oli talitiaisia, sinitiaisia, isokoskeloita ja palokärkiä. Lintukuvat jäivät ottamatta kun ei ollut matkassa järeämpää kalustoa.